Skip to content

Lapsiin ja nuoriin kohdistuva informaatiovaikuttaminen

Koulutuksessa käsitellään keinoja, joilla haitallista vaikuttamista ja sen tavoitteita voidaan tunnistaa ja ennaltaehkäistä.

Lue lisääOhjelma

ILMOITTAUDU

Saat -10 % alennuksen vähintään 3 hengelle.

Kaipaatko toista ajankohtaa, toteutusmuotoa tai sijaintia? Räätälöidään teille sopiva kokonaisuus. Lue lisää

Myös lapset ja nuoret joutuvat haitallisen vaikuttamisen kohteiksi.

 

Meihin kaikkiin vaikutetaan monella eri tavalla ja monelta eri taholta. Iso osa vaikuttamisesta on kuitenkin haitallista informaatiovaikuttamista, jolla pyritään ravistelemaan kansan yhtenäisyyttä ja vaikeuttamaan demokraattista päätöksentekoa. Haitallisen vaikuttamisen kohteena ovat myös lapset ja nuoret, jotka ovat aikuisiin verrattuna erityisen haavoittuvassa asemassa.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuva informaatiovaikuttaminen -koulutuksessa käsitellään keinoja, joilla haitallista vaikuttamista ja sen tavoitteita voidaan tunnistaa ja ennaltaehkäistä.

Aihetta käsitellään monipuolisesti käytännön esimerkkien kautta. Opit tunnistamaan haitallisen vaikuttamisen eri muotoja, kuten laaja-alaista vaikuttamista ja hybridivaikuttamista sekä normaalioloissa että kriisitilanteissa.

Sisäistät myös miten haitallinen vaikuttaminen ilmenee työssä lasten ja nuorten kanssa sekä ymmärrät viestinnän merkityksen sen ennaltaehkäisyssä. Koulutuspäivänä tarkastellaan myös haitallisen vaikuttamisen dynamiikkaa sosiaalisessa mediassa, jossa lapset ja nuoret viettävät paljon aikaansa.

Kenelle koulutus sopii?

Tämä koulutus sopii erityisesti lasten ja nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille. Voit olla esimerkiksi koulukuraattori, opettaja tai varhaiskasvatuksen johtaja.

Katso kaikki opetus ja kasvatus-aiheiset koulutukset ja tapahtumat täältä.

 

 

TUNNISTA

haitallinen vaikuttaminen ja sen tavoitteet.

SISÄISTÄ

miten lapsiin ja nuoriin vaikutetaan.

TIEDOSTA

mitä haitalliselle vaikuttamiselle voi tehdä.

OPI

miten kriisitilanteisiin pitäisi varautua.

Ohjelma.

Missiona maailman osaavin kansa – luvassa huipputason sisältöä, joka täytyy itse kokea.

  • 8.30
  • Tervetuloa! Ilmoittautuminen ja aamukahvi Keilarannassa
  • 8.55
  • Tervetuloa etäosallistujat! Sisäänkirjautuminen
  • 9.00
  • Tervetuloa etäosallistujat! Sisäänkirjautuminen koulutukseen
  • Haitallinen vaikuttaminen on laajempaa kuin luulemme 
  • Haitallisen vaikuttamisen tunnistaminen on vaikeaa, mutta ei mahdotonta  
  • Miksi meihin vaikutetaan?  
  • 10.30
  • Tauko
  • 10.45
  • Mitä haitalliselle vaikuttamiselle voi tehdä?
  • Haitallista vaikuttamista voi estää ennalta 
  • Pelkkä medialukutaito ei riitä 
  • Ollaan eri mieltä, mutta ollaan yhtenäisiä!
  • 12.00
  • Lounastauko
  • 13.00
  • Miten lapsiin ja nuoriin vaikutetaan?
  • Sosiaalinen media on haitallisen vaikuttamisen kultakaivos 
  • Teemat, joilla lapsiin ja nuoriin vaikutetaan 
  • Mistä saa apua vaikuttamisen vahinkojen ehkäisyyn?
  • 14.15
  • Kahvitauko
  • 14.30
  • Kriisitilanteet
  • Haitallinen vaikuttaminen lisääntyy kriisitilanteissa 
  • Miten kriisitilanteisiin pitäisi varautua? 
  • Mikä on viestinnän merkitys haitallisen vaikuttamisen torjunnassa? 
  • 15.30
  • Yhteenveto päivästä
  • 16.00
  • Kiitos! Koulutus päättyy

Kouluttaja.

Meillä on aina osaavimmat kouluttajat, jotka pitävät sinut pari askelta edellä.

kriisiviestinnän ja -johtamisen asiantuntija

Petri Launiainen

Petri on pohjakoulutukseltaan poliisin päällystötutkinnon suorittanut hallintotieteiden maisteri ja jatkokoulutuksena Petri on suorittanut Degree in Communication Management ylemmän korkeakoulututkinnon. Hän on työskennellyt poliisissa operatiivisena johtajana ja tutkinnanjohtajana sekä viestintäyrityksissä kriisiviestinnän asiantuntijana.

Petri on kouluttanut isoja yrityksiä, julkishallinnon toimijoita sekä muita organisaatioita informaatiovaikuttamisesta, kybertilanteiden viestinnästä sekä kriisiviestinnästä ja kriisijohtamisesta. Petri on itse johtanut vaikeita tilanteita ja auttanut konsulttina kriisin keskellä olleita yrityksiä. Sen vuoksi Petrin koulutusten vahvuus on omakohtaisissa tositilanteiden kokemuksissa, joiden kautta vaikeatkin asiat hahmottuvat helposti.

kriisiviestinnän ja -johtamisen asiantuntija

Petri Launiainen

Petri on pohjakoulutukseltaan poliisin päällystötutkinnon suorittanut hallintotieteiden maisteri ja jatkokoulutuksena Petri on suorittanut Degree in Communication Management ylemmän korkeakoulututkinnon. Hän on työskennellyt poliisissa operatiivisena johtajana ja tutkinnanjohtajana sekä viestintäyrityksissä kriisiviestinnän asiantuntijana.

Petri on kouluttanut isoja yrityksiä, julkishallinnon toimijoita sekä muita organisaatioita informaatiovaikuttamisesta, kybertilanteiden viestinnästä sekä kriisiviestinnästä ja kriisijohtamisesta. Petri on itse johtanut vaikeita tilanteita ja auttanut konsulttina kriisin keskellä olleita yrityksiä. Sen vuoksi Petrin koulutusten vahvuus on omakohtaisissa tositilanteiden kokemuksissa, joiden kautta vaikeatkin asiat hahmottuvat helposti.

Koulutuksen hinnat.

Mikä on hintaryhmäsi – julkinen vai yksityinen? Meidän määritelmän löydät täältä.

SUPER EARLY BIRD

499 €

Voimassa 27.12.2024 asti.
ILMOITTAUDU

EARLY BIRD

549 €

Voimassa 17.1.2025 asti.
ILMOITTAUDU

NORMAALIHINTA

599 €

Voimassa 26.2.2025 asti.
ILMOITTAUDU

Kaipaatko toista ajankohtaa, toteutusmuotoa tai sijaintia?

Räätälöidään koulutuksesta teille sopiva kokonaisuus. Räätälöidyllä koulutuksella kehitätte henkilöstönne osaamista juuri niillä taidoilla ja asioilla, joita tarvitsette muuttuvan työelämän haasteisiin – tämä investointi maksaa itsensä taatusti takaisin.

Lue lisää OTA YHTEYTTÄ

Muut ostivat myös.

Jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme löydät valtavasti koulutuksia ja tapahtumia eri aihealueista.

Myydyimmät opetus ja kasvatus-koulutukset.

Kasvun paikka – älä jätä menestystäsi sattuman varaan. Kouluttajamme ovat huippuosaajia ja sisällöt timanttia.

Suosituimmat tapahtumat.

Kiinnostavia kohtaamisia – meillä jutellaan muustakin kuin säästä.

Olisiko teitä tulossa useampi?

Joukossa viisaus vahvistuu ja kaverin kanssa on aina hauskempaa. Tarjoamme -10 % ryhmäalennuksen vähintään 3 hengen tai siitä isommille tiimeille. Ilmoittaudu ketterästi verkkokaupan kautta tai kysy tarjousta ryhmatarjous@professio.fi – autamme oikeasti mielellämme.

ILMOITTAUDU -10 % KYSY TARJOUSTA

Koulutusinfo.

Jäikö jokin muu asia mietityttämään? Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin löydät täältä.

Helppo tulla vaikka veneellä.

Sijainti: Keilaranta 1 A, 02150 Espoo

Keilaranta 1 Business Park sijaitsee meren rannalla Espoon Keilaniemessä, lähellä Helsingin ydinkeskustaa. Länsimetron pysäkki ja taksiasema ovat kiinteistöä vastapäätä sekä autoille löytyy parkkipaikkoja.Espoolaisille myös purjevene on mahdollinen 😊

Saapumisohjeet

Kingi sisältö on aina taattu.

Toteutetaanpa koulutus etänä verkon välityksellä, paikan päällä tai hybridinä, toteutustapa on muovattu kaikkiin toteutusmuotoihin soveltuvaksi eikä vuorovaikutuksellisuutta ole unohdettu.

Modernisti tehty tekninen toteutus ja kouluttajien ammattitaito takaavat reaaliaikaisen ja interaktiivisen vuorovaikutuksen sekä kouluttajan että osallistujien kesken. Jäikö jokin asia mietityttämään?

Katso usein kysyttyä