- Talous & rahoitus
Menestyvä talousjohtaja on talouden kymmenottelija
Tulevaisuuden menestyvä CFO on kuin kymmenottelija, jolta vaaditaan asiaosaamisen lisäksi yhä parempia henkilöjohtamisen ja vuorovaikuttamisen taitoja. Liiketoiminnan sparraamisen merkitys kasvaa nopeassa muutoksessa. CFOn on kyettävä ennakoimaan tulevaa, ja se edellyttää myös kiinnostusta uutta teknologiaa kohtaan.
Olen toiminut yli 20 vuotta talousjohtajana, ja nähnyt aitiopaikalta miten markkinoiden, talouden ja teknologian nopea muutosvauhti on vaikuttanut yrityksissätoimivien talousjohtajien arkeen. Viime vuodet olen ollut mukana kymmenien talousjohtajien rekrytointiprosesseissa, ja käynyt tiivistä vuoropuhelua myös pääomasijoittajiensekä yritysjohtajien kanssa siitä, mitä CFO:na menestyminen vaatii.
En voinut kuvitellakaan, miten eri tavalla talousyksikköjä ja koko taloushallintoa hoidetaan yrityksissä. Tarpeet vaihtelevat merkittävästi eri kokoluokan ja eri toimialan organisaatioissa. Silti on tunnistettavissa minkälaisia kyvykkyyksiä sekä henkilökohtaisia ominaisuuksia talousjohtajilla on yleisemmin tarkasteltuna. Keskusteluiden pohjalta ja yrityksistä tulevien tarpeiden lisäksi olemme tutkineet ja selvittäneet mittavan aineiston kautta, miten tulevaisuuden CFO:n menestysprofiili rakentuu.
Liiketoiminnan sparraaminen lisääntyy
Tiedot, taidot ja kokemus ovat profiilin keskiössä. Lisäksi myös kognitiivinen kyvykkyys, persoonallisuus, asenteet ja arvot sekä kiinnostuksen kohteet vaikuttavat kaikki yhdessä CFO:n käyttäytymiseen. Strateginen ajattelu ja sitä tukeva kokonaisuuksien hahmottaminen, hyvä itsensä johtaminen ja tunteminen sekä kyky ratkoa ongelmia ovat jatkossakin niitä peruspilareita, joita talousjohtajat tarvitsevat työssään.
Esimerkiksi soveltuvuusarvioinneista saatavaa dataa tarkastellen, johtajat, mukaan lukien CFO:t, saivat kognitiivisissa ongelmanratkaisutesteissä parempia tuloksia kuin asiantuntijat. Talousjohtajat saavuttivat korkeita tuloksia johtajuutta, kilpailuhenkisyyttä sekä vaikuttamishaluja ilmentävien piirteiden osalta. Sosiaalisen kanssakäymisen tarpeet olivat talousjohtajilla matalammalla tasolla verrattuna muihin johtajiin, mutta talousjohtajien työpersoonallisuus oli vastaavasti tasaisempi kuin muilla johtajilla.
Liiketoiminnan sparraamisen merkitys kasvaa talouden rakenteiden muuttuessa nopeasti. CFO:n on kyettävä ennakoimaan tulevaa, ja se edellyttää myös kiinnostusta uutta teknologiaa kohtaan. Tekoälyä, koneoppimista ja ennakoivaa analytiikkaa tullaan varmasti hyödyntämään talouden suunnittelussa sekä päätöksenteossa yhä enemmän.
Henkilöstöjohtajuus vahvistuu
Mitä tästä kaikesta pitäisi päätellä? Talousjohtajilta edellytetään vakautta, luotettavuutta, rehellisyyttä ja tasapuolisuutta. CFO:tkin tarvitsevat hyvää itsetuntemusta.
Talousjohtajien osaaminen punnitaan muun muassa yrityskaupoissa, fuusioissa ja muissa mittavissa yritysjärjestelyissä. Osaaminen, vakuuttavuus ja vaikuttamiskyky joutuvat todelliseen testiin. Näissä prosesseissa moni talousjohtajista myös vaihtuu.
Tulevaisuuden CFO on ikään kuin talouden kymmenottelija, jolta vaaditaan peruspilareiden ja asiaosaamisen lisäksi yhä parempia henkilöstöjohtamisen ja vuorovaikuttamisen taitoja. Ihmisläheisyys ja sosiaalisuus ovat talousjohtajille yhä tärkeämpiä ominaisuuksia.
Olen vakuuttunut siitä, että menestyvän talousjohtajan profiili tulee painottumaan tulevaisuudessa yhä vahvemmin henkilöstöjohtamiseen.
Tule kuulemaan aiheesta lisää! Mercuri Urval on mukana Strategy Talk CFO -talk showssa 10.5. Tutustu puheenvuoron aiheeseen täällä ja ilmoittaudu mukaan!