Voiko työnantaja muuttaa vuosia noudatettua työaikakäytäntöä ilman työntekijän suostumusta? Korkeimman oikeuden ratkaisu osoittaa, ettei pitkäaikainenkaan käytäntö automaattisesti muodosta sitovaa työsuhteen ehtoa. Asianajaja ja työoikeuden työelämäprofessori Petteri Uotin mukaan ratkaisu korostaa työnantajan sitoutumistahdon merkitystä.
Työnantajan pitkään noudattama käytäntö voi muodostua sitovaksi työsuhteen ehdoksi, mutta näin ei tapahdu automaattisesti. Asianajaja ja Lapin yliopiston työoikeuden työelämäprofessori Petteri Uoti käsitteli Profession Työoikeuspäivä 2026 -tapahtumassa korkeimman oikeuden ratkaisua, jossa työnantaja sai muuttaa vuosia jatkunutta lounastaukokäytäntöä.
Tapauksessa työntekijät olivat pitkään ruokailleet työn lomassa. Työehtosopimus mahdollisti kuitenkin myös erillisen palkattoman lepoajan. Kun työnantaja päätti muuttaa käytäntöä, työntekijät katsoivat aiemman järjestelyn vakiintuneen sitovaksi työsuhteen ehdoksi.
Korkein oikeus päätyi toiseen lopputulokseen. Pelkkä käytännön pitkäaikainen noudattaminen ei osoittanut, että työnantaja olisi luopunut oikeudestaan muuttaa työaikajärjestelyä.
Työaikajärjestelyt ja palkkaedut eivät vakiinnu samalla tavalla
Uotin mukaan ratkaisun keskeinen havainto liittyy siihen, millaisista työsuhteen ehdoista on kyse.
Työaikajärjestelyt, tauot ja työn jaksottaminen kuuluvat työnantajan työnjohto-oikeuden ydinalueelle. Siksi niiden muuttuminen sitoviksi ehdoiksi edellyttää vahvempia perusteita kuin pelkkää pitkäaikaista käytäntöä.
Palkkauksen ja muiden taloudellisten etuuksien kohdalla arviointi voi olla toinen.
– Palkkaus ja työsuhteeseen liittyvät taloudelliset etuudet vakiintuvat aika helposti. Ne ovat sellaisia, että työntekijän täytyy voida luottaa niiden jatkumiseen, Uoti totesi.
Ero on merkityksellinen erityisesti HR-johdolle ja työsuhdeasiantuntijoille, jotka joutuvat arvioimaan esimerkiksi työaikakäytäntöjen muuttamista tai henkilöstöetujen yhdenmukaistamista.
Työnantajan passiivisuus ei yksin osoita sitoutumista
Uoti nosti ratkaisusta esiin myös työnantajan sitoutumistahdon merkityksen.
Vaikka työnantaja oli sallinut käytännön jatkua vuosia puuttumatta siihen, korkein oikeus ei pitänyt passiivisuutta riittävänä osoituksena pysyvästä sitoutumisesta.
Uotin mukaan sitoutumistahdon ja työnjohto-oikeuden ydinalueen korostaminen voi herättää jatkossa kysymyksiä myös muiden työsuhteen ehtojen, kuten työtehtävien sisällön, vakiintumisesta. Kyse on kuitenkin mahdollisesta tulkintasuunnasta, ei ratkaisussa vahvistetusta yleisestä säännöstä.
Ratkaisu muistuttaa työnantajia siitä, ettei käytännön pitkä kesto yksin määritä sen sitovuutta. Olennaista on arvioida myös sopimusmääräyksiä, ehdon luonnetta ja sitä, onko työnantaja osoittanut tahtonsa sitoutua järjestelyyn pysyvästi.
Petteri Uoti on työoikeuteen erikoistunut asianajaja ja Lapin yliopiston työoikeuden työelämäprofessori. Hän käsitteli tuoretta oikeuskäytäntöä Profession Työoikeuspäivä 2026 -tapahtumassa 10.2.2026.