Miksi vahva brändi on avain kasvavaan liiketoimintaan?
Mitä enemmän markkinoilla on tarjontaa, sitä olennaisempaa on erottua myönteisesti kilpailijoista. Vahva brändi on erottautumisen keskeinen työväline. Hyvin rakennettu brändi puhuttelee paitsi asiakkaita myös henkilöstöä sekä potentiaalisia työntekijöitä.
Rakenna vaikuttava brändi -koulutuksessa käsitellään brändiä johtamisen välineenä, brändeihin liittyviä strategisia valintoja, brändien rakentamista sekä johdonmukaista brändiviestintää.
Koulutuksessa brändiä käsitellään erityisesti yritysbrändin näkökulmasta, mutta pääosa ajatuksista on sovellettavissa myös tuote- ja palvelubrändien johtamiseen.
Valtaosa koulutuksessa käsiteltävistä case-esimerkeistä on sellaisia, joita kouluttaja on ollut itse mukana suunnittelemassa ja johtamassa. Saat siis arvokasta ensikäden tietoa: tekijän kuvauksen siitä, mitä polkua pitkin mihinkin päätöksiin on päästy.
Kenelle koulutus sopii?
Koulutus sopii markkinoinnin & viestinnän esihenkilö- ja asiantuntijatehtävissä toimiville sekä kaikille, jotka haluavat lisätä ymmärrystään brändien merkityksestä ja niiden johtamisesta.
OSTA LIPUT
Koulutus järjestetään lähitoteutuksena. Saat ryhmäalennuksen vähintään 3 hengen ryhmälle.
YMMÄRRÄ
miten brändit toimivat ja mikä on niiden taloudellinen merkitys
SISÄISTÄ
brändien keskinäiset suhteet ja osaa ohjata niiden työnjakoa
TIEDÄ
miten erottuva brändilupaus rakennetaan ja mikä on innostavan tarinan merkitys
HALLITSE
brändien rakentamisen keskeiset vaiheet ja kuinka johtaa brändiuudistuksia
Brändin suhde asiakaskokemukseen, maineeseen ja työnantajakuvaan
Brändi ohjaa organisaation toimintaa
Positiointi, brändilupaus ja tarina
VTM Jukka Hakala on viestinnän ja vetovoimaisten brändien asiantuntija sekä konsulttitoimisto Kotoban toimitusjohtaja
Jukka Hakala
VTM Jukka Hakala on vuosien varrella osallistunut useiden vetovoimaisten brändien rakentamiseen. Hän on voittanut lukuisia alan palkintoja niin viestintä- kuin markkinointialan kilpailuissa.
Hakala kiteyttää strategioita, valmentaa liikkeenjohtoa, kirjoittaa ja luennoi. Aiemmin hän on työskennellyt toimittajana, mainonnan suunnittelijana, viestintäkonsulttina sekä yritysjohdon neuvonantajana. Lisäksi Hakala on kirjoittanut useita kiiteltyjä viestintäalan kirjoja: Miten saan viestini perille (2015), Vetovoima (2012), Radikaali brändi (2007) ja Yhdessä (2005). Viimeisimpänä teoksenaan Hakala on julkaissut esikoisromaaninsa: Valheet, joihin uskomme (2022).

Arilla on 20 vuoden kokemus eri myynnin ja markkinoinnin tehtävistä suurista suomalaisista yrityksistä, kuten Sinebrychoff ja Fazer. Hän haluaa kehittää arvoihin pohjautuvaa markkinointia erityisesti sosiaalisen vastuun näkökulmasta. Arin erityisosaamista on kuluttajabrändijohtaminen. Työurallaan Ari kokee onnistuneensa etenkin reissumiehen viimeaikaisissa sosiaalisen vastuun kampanjoissa, jotka ovatkin saaneet paljon tunnustusta ja huomiota. Työssään Arin saa innostumaan jatkuva uuden oppiminen sekä ihmiset.

Senior Marketing Manager, Fazer
Ari Ahola

Saat verkkokaupastamme ryhmäalennuksen automaattisesti vähintään 3 hengen ryhmille. Voit myös meilata ryhmatarjous@professio.fi– me autamme oikeasti mielellämme.
Sama kingi sisältö on aina taattu – toteutetaanpa koulutus etänä verkon välityksellä, paikan päällä tai hybridinä.
Toteutustapa on muovattu molempiin opetusmuotoihin soveltuvaksi eikä vuorovaikutuksellisuutta ole unohdettu. Modernisti tehty tekninen toteutus ja kouluttajien ammattitaito takaavat reaaliaikaisen ja interaktiivisen vuorovaikutuksen sekä kouluttajan että osallistujien kesken – koulutuksen toteutusmuodosta riippumatta.
Jäikö jokin mietityttämään koulutuksen toteutukseen liittyen? Klikkaa alta vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin. 👇
Keilaranta 1 Business Park sijaitsee meren rannalla Espoon Keilaniemessä, lähellä Helsingin ydinkeskustaa. Länsimetron pysäkki ja taksiasema ovat kiinteistöä vastapäätä sekä autoille löytyy paljon parkkipaikkoja. Espoolaisille myös purjevene on mahdollinen 😊