Skip to content

Timo Nurminiemi

Kokenut talouden prosessien kehittäjä ja eteenpäin viejä

Timolla on 30 vuoden laaja-alainen kokemus talouden, taloushallinnon ja muun hallinnon alueelta yksityisen sektorin kansainvälisissä konserneissa, kuin myös julkisella sektorilla.  Hän on työskennellyt aiemmin mm. VTT:n talousjohtajana. Taloushallinnon rutiinien ja esimiestehtävien ohessa Timo on uransa aikana osallistunut useisiin yritysjärjestelyihin, pörssilistautumisiin, investointiprojekteihin ja erilaisiin uudelleenjärjestelyihin.

Nykyisessä tehtävässä Timo toimii yrittäjänä, taloushallinnon konsulttina ja kouluttajana. Timo on asioiden ja prosessien kehittäjä ja eteenpäin viejä. Tästä syystä hän on useasti päässyt esittelemään taloushallinnon uusia ideoita ja toimintamalleja kollegoilleen erilaisiin koulutustilaisuuksiin. Merkittävinä saavutuksina voidaan mainita osallistuminen:

  • Neste-konsernin pörssilistaukseen
  • Fortum-konsernin suunnitteluun, perustamiseen ja pörssilistaukseen
  • SRV Yhtiöiden listautumisvalmisteluihin
  • Merkittävä rooli Teknologian tutkimuskeskus VTT:n yhtiöittämisessä (kävi läpi historiansa suurimman muutoksen muuttumalla valtion virastosta osakeyhtiöksi)

Timon koulutusmateriaali on hyvin käytännönläheistä, sisältäen paljon esimerkkejä omista kokemuksistaan ja “oikeasta elämästä”.  Koulutukseltaan hän kauppatieteiden maisteri.

taloushallinnon konsultti ja kouluttaja, yrittäjä, Argon Pro

Tulevat koulutukset, vetäjänä Timo Nurminiemi

Blogikirjoituksissa