Reijo Roponen
Pitkän linjan yhtiö- ja kiinteistöliiketoiminnan asiantuntija, Hollolan Tilapalvelu Oy
Reijo Reposen on kokenut toimitusjohtaja, jolla on vahva tausta kuntakonserniyhtiöiden liiketoiminnan ja hallinnon kehittämisessä. Hän toimii Hollolan Tilapalvelu Oy:n toimitusjohtajana vastuualueenaan Hollolan kunnan kiinteistöt. Hänellä on yli 14 vuoden kokemus kiinteistöjen hallinnoinnista, rakennuttamisesta, ylläpidosta ja tiedolla johtamisesta.
Aiemmin hän on työskennellyt toimitusjohtajana kolmessa kiinteistöalan kuntakonserniyhtiössä ja teknisenä päällikkönä mm. Reuma-, Elopak- ja Wihuri- konsernissa.
Reijo on ollut kehittäjänä Senaatin kuntien tilatietopalvelun ohjelmistossa mm. VM:n lainsäädäntötyöryhmässä valmistelemassa hallituksen esitystä eduskunnalle pienten kuntien edustajana vuonna 2022 ja toiminut ohjelmiston kehitystyöryhmässä rakennusten teknisten arvojen määrittelyssä ja ohjelmiston testaajana usean vuoden ajan.
Hänen erityisosaamistaan ovat kiinteistöjen teknisten arvojen mm. korjausvelan ja teknisen arvon hallinnointi, investointi- ja PTS hankkeiden hankesuunnittelu ja hankkeiden johtaminen, sekä kiinteistöjen energiatehokkuuden johtaminen ja kehittäminen.
Hollolan Tilapalvelu Oy sai yhdessä Lahti Energian kanssa Energiaviraston ja TEM:n myöntämän vuoden 2021 vuoden energianerokas – tekopalkinnon energiatehokkuudesta ja tiedolla johtamisesta.
Reijo on ollut mukana myös Motivan kuntien KETS-verkoston kehityshankkeissa ja esittelyt yhtiön toimintaa ja tuloksia useissa eri julkisissa tilaisuuksissa.
Reijon ammatillinen intohimo on kehittää tiedolla johtamista, kiinteistöjen energiatehokkuutta ja digitalisaatiota. Hänellä on työnsä tueksi hallitustyöskentelyn (HHJPJ), energiakatselmoijan ja rakennuttajan ammattipätevyydet.