Skip to content

Kari Reijula

LT, työterveyden professori, Helsingin yliopisto

Kari Reijula toimii Helsingin yliopiston Lääketieteellisen tiedekunnan työterveyden professorina ja yhteiskuntasuhteista vastaavana varadekaanina. Hän on koulutukseltaan lääketieteen tohtori ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Hän on työterveyshuollon ja kokeellisen työlääketieteen dosentti. Prof. Kari Reijula on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen. Hän toimii lisäksi osa-aikaisesti tutkimusprofessorina Työterveyslaitoksessa.

Ennen Helsingin yliopistoon siirtymistä (v. 2009) Kari Reijula toimi yli 25 vuotta Työterveyslaitoksessa erikoislääkärinä, ylilääkärinä ja Uudenmaan aluetyöterveyslaitoksen johtajana. Hän on ollut työterveyshuollon professorina myös Oulun ja Tampereen yliopistoissa.

Kari Reijula on toiminut neljästi Valtioneuvoston selvityshenkilönä aiheina muun muassa sisäilma ja terveys, työpaikkoja (erityisesti ravintoloita) koskeva tupakkalain uudistaminen, sairaanhoitopiirien kiinteistökannan kunto, sisäilma ja työntekijöiden terveys sekä rakennusten energiatehokkuus ja terveydellinen merkitys. Näiden lisäksi Prof. Reijula on tehnyt selvityksen myös Eduskunnan Tarkastusvaliokunnalle rakennusten kosteusvaurioiden laajuudesta, terveydellisestä merkityksestä ja taloudellisista vaikutuksista Suomessa (v. 2012). Reijula oli yksi viidestä VM:n kutsumasta asiantuntijasta SOTE-uudistusta selvittelevässä ns. Mats Brommelsin työryhmässä v. 2016. 

Reijula toimi kahdesti (v. 1988-89 ja 1992-93) tutkijana Yhdysvalloissa (Medical College of Wisconsin) jatkaen tieteellistä tutkimustyötä työperäisistä hengityselinsairauksista. 

Reijulalla on yli 220 referoitua tieteellistä julkaisua, 200 muuta tieteellistä artikkelia ja lukua oppikirjoissa lähinnä työterveyden ja kansanterveyden (erityisesti tupakan terveysvaikutuksista) aihealueelta. Hän on Amerikan Allergia Akatemian jäsen, kansainvälisen työterveysjärjestö ICOH:in johtokunnan jäsen ja Euroopan erikoislääkäriyhdistyksen UEMS:in työlääketieteen jaoston johtoryhmän jäsen.

Tulevat koulutukset, vetäjänä Kari Reijula

Blogikirjoituksissa