Skip to content

Haastavan ja väkivaltaisen asiakkaan onnistunut kohtaaminen

5. – 6.10.2023 | Lähitoteutus: Espoo

LIPUTOHJELMA

Pelko ei ole toivottu työtoveri.

Väkivallalle tai sen uhalle altistuu yli 100 000 työntekijää Suomessa vuosittain – ja käyrä on valitettavasti kasvusuuntainen. Tämä voi olla jopa päivittäistä sanallista uhka tai fyysistä uhkaa. Miten kohdata uhkaavat asiakastilanteet?

Haastavan ja väkivaltaisen asiakkaan onnistunut kohtaaminen -koulutuksessa pureudutaan haastavien asiakkaiden kohtaamiseen, riskien arviointiin ja uhkaavissa tilanteissa toimimiseen. Koulutuksessa käsitellään tilannehallintaa, kehitetään turvallisuusajattelua ja opitaan taktisia toimintamalleja vaikeita tilanteita varten.

Saat keinoja aggressiivisesti käyttäytyvän asiakkaan kohtaamiseen ja osaat toimia niin uhkaavan tilanteen aikana kuin sen jälkeenkin. Opit kenttäprofilointia sekä toimintaan vaikuttamista mm. verbaalijudon ja muiden neuvottelumallien avulla. Pääset myös harjoittelemaan taktista liikkumista ja haastavien asiakkaiden kohtaamisia esimerkiksi psykoosisimulaation avulla.

Koulutus antaa selkeitä ja toimivia malleja haastavien asiakastilanteiden hallintaan. Taktiikat ja mallit ovat kouluttajan Arttu Valleniuksen 10 vuoden poliisityön, ja psykiatrian sairaanhoidon osaamisen kombinaatio.

Kenelle koulutus sopii?

Koulutus on tarkoitettu kaikille asiakasrajapinnassa työskenteleville henkilöille, jotka voivat kohdata työssään uhkaavia tilanteita. Koulutus soveltuu esimerkiksi terveydenhuollon henkilöstölle, sosiaalitoimessa, vanhus- ja vammaispalveluissa sekä hoivayrityksissä työskenteleville.

OSTA LIPUT

 

Koulutus järjestetään lähitoteutuksena. Saat ryhmäalennuksen vähintään 3 hengen ryhmälle.

OPI

tunnistamaan uhkatilanteet ja toimimaan tehokkaasti haastavissa asiakastilanteissa.

TUNNISTA

omat valmiudet ja oikeudet.

HARJOITTELE

haastavien asiakkaiden kohtaamista roolipelien ja demonstraatioiden kautta.

SAA

konkreettisia työkaluja vietäväksi oman organisaatiosi arkeen.

Ohjelma

torstai 5.10.

  • 8.15
  • Tervetuloa! Ilmoittautuminen & aamukahvi Keilaniemessä
  • 8.45
  • Aggressiiviset asiakkaat
  • Ennakointi
  • Uhka-arvio
  • Haastavan asiakkaan käsittelyn perusteet
  • 10.15
  • Tauko
  • 10.30
  • Käsittely / Aggressiivisesti ja uhkaavasti käyttäytyvän asiakkaan kohtaaminen
  • Verbaalijudo
  • Profilointi ja ohjaaminen
  • Taktinen puhuttaminen
  • 11.45
  • Lounastauko
  • 12.45
  • HARJOITUS
  • Haastavat päihde- ja mielenterveysasiakkaat
  • Kohtaaminen ja käsittely
  • Psykoosisimulaatioharjoittelu
  • 14.15
  • Kahvitauko
  • 14.30
  • Omat reaktiot
  • Tunnetietoisuus
  • Reaktioiden hallinta
  • Stressi: hyödyntäminen ja hallinta
  • 15.15
  • Yhteenveto päivästä
  • 15.45
  • Ensimmäisen koulutuspäivä päättyy

perjantai 6.10.

  • 8.15
  • Hyvää huomenta! Aamukahvi ja ilmoittautuminen Keilarannassa
  • 8.45
  • HARJOITUS
  • Taktinen liikkuminen
  • Miten ympäristöä voi käyttää suojana
  • Harjoitus: liikkuminen sisätiloissa
  • Ovitekniikka, liikkuminen portaissa
  • 10.15
  • Tauko
  • 10.30
  • HARJOITUS
  • Oman työskentely-ympäristön turvalliseksi tekeminen
  • Harjoitus: Oman työpisteen turvaaminen, turvallisuuskävely
  • Opi tunnistamaan riskit ja päättämään oikeat ennakoivat toimenpiteet
  • 11.45
  • Lounastauko
  • 12.45
  • HARJOITUS
  • Omat oikeudet puolustautumiseen
  • Ymmärrä oikeudet
  • Uhkatilanteisiin varautuminen omassa työ-ympäristössä
  • Pakenemisharjoitus
  • 14.15
  • Kahvitauko
  • 14.30
  • Toiminta työryhmänä
  • Tunnistaminen
  • Strateginen ajattelu
  • Toiminnan kehittäminen
  • 15.15
  • Yhteenveto päivästä & koulutus päättyy
  • 15.45
  • Kiitos! Koulutus päättyy

Kouluttaja

Turvallisuus- ja asiakaspalvelukouluttaja, ent. rikospoliisi, Maltintie

Arttu Vallenius

Arttu toimii tällä hetkellä turvallisuusalan opettajana, johon hänet valittiin kymmenen rikospoliisina ja viiden psykiatrisena hoitajana vietetyn vuoden jälkeen. Hän on toiminut myös poliisikokelaiden koulutuksessa luennoitsijana ja aiheina ovat olleet pääasiassa haastavat asiakastilanteet.

Arttu on käsitellyt haastavia asiakkaita vuodesta 1998 eri työtehtävissä. Artun tavoitteena on pitää henkilöturvallisuus sekä asiakastyytyväisyys erinomaisena. Tämän vuoksi Arttu pitää huolen, että koulutukset ovat täyttä asiaa ja käytäntöä viihdyttävyyttä unohtamatta.

Turvallisuus- ja asiakaspalvelukouluttaja, ent. rikospoliisi, Maltintie

Arttu Vallenius

Arttu toimii tällä hetkellä turvallisuusalan opettajana, johon hänet valittiin kymmenen rikospoliisina ja viiden psykiatrisena hoitajana vietetyn vuoden jälkeen. Hän on toiminut myös poliisikokelaiden koulutuksessa luennoitsijana ja aiheina ovat olleet pääasiassa haastavat asiakastilanteet.

Arttu on käsitellyt haastavia asiakkaita vuodesta 1998 eri työtehtävissä. Artun tavoitteena on pitää henkilöturvallisuus sekä asiakastyytyväisyys erinomaisena. Tämän vuoksi Arttu pitää huolen, että koulutukset ovat täyttä asiaa ja käytäntöä viihdyttävyyttä unohtamatta.

Älä usko pelkkiä myyntipuheita.

 Tässä asiakaspalautteitamme!


Trustmary Reviews

Koulutuksen hinnat

SUPER EARLY BIRD

Julkinen sektori: 699 €
Yksityinen sektori: 849 €

Voimassa 4.8.2023 asti.
OSTA LIPUT

EARLY BIRD

Julkinen sektori: 749 €
Yksityinen sektori: 899 €

Voimassa 1.9.2023 asti.
OSTA LIPUT

NORMAALIHINTA

Julkinen sektori: 799 €
Yksityinen sektori: 949 €

Voimassa 5.10.2023 asti.
OSTA LIPUT

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Olisiko teitä tulossa useampi?

Saat verkkokaupastamme ryhmäalennuksen automaattisesti vähintään 3 hengen ryhmille. Voit myös meilata ryhmatarjous@professio.fi – me autamme oikeasti mielellämme.

OSTA LIPUT

Laadukas koulutuskokemus paikasta riippumatta.

Sijainti

Helppo tulla vaikka veneellä ⚓️

Keilaranta 1 A, 02150 Espoo

Keilaranta 1 Business Park sijaitsee meren rannalla Espoon Keilaniemessä, lähellä Helsingin ydinkeskustaa. Länsimetron pysäkki ja taksiasema ovat kiinteistöä vastapäätä sekä autoille löytyy paljon parkkipaikkoja. Espoolaisille myös purjevene on mahdollinen 😊

SAAPUMISOHJEET