Skip to content
  • HR & johtaminen
06/05/2022

Nämä 3 taitoa HR-asiantuntijalla on hyvä olla hallussa tulevaisuudessa

HR-asiantuntija on todellinen moniosaaja. Henkilöstöhallinnon ala kuitenkin muuttuu nopeasti ja siksi oman osaamisen kehittäminen on tärkeää. HR-koulutus auttaa päivittämään taidot ajan tasalle.

HR on yleensä kippari organisaation eri toimintojen hallitsemisessa. Hänen vastuullaan lepää esimerkiksi rekrytointi, osaamisen kehittäminen ja ehkäpä kaikkein suurimpana kokonaisuutena, työhyvinvointi.

Työelämää värittävät yhteiskunnan muutokset: digitalisaatio, koronapandemia, etätyö ja talous – vain muutamia mainitaksemme. Erilaiset muutostilanteet kaipaavatkin osaavaa tiennäyttäjää, joka ohjaa organisaation oikeaan suuntaan yhteispelissä johdon ja työntekijöiden kanssa.

Muutosten myötä työn vaativuus voi kuitenkin tuntua HR-asiantuntijan hartioissa. Onneksi kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin. Profession tarjoama HR-koulutus auttaa kiperissä HR-työn murroskohdissa.

Tulevaisuudessa erottuu 3 trendiä ja samalla ikuisuusteemaa, jotka ohjaavat HR-asiantuntijan työtä. Näiden teemojen ympärille myös Profession suositut HR-koulutukset kietoutuvat. Suurina teemoina HR:n kentällä ovat työhyvinvointi, työntekijöiden sitouttaminen ja työnantajamielikuva sekä liiketoiminnan tukeminen ja rekrytointiosaaminen. Käydään seuraavaksi näitä teemoja tarkemmin läpi.

1. Työhyvinvointi keskiöön

Työhyvinvointi ja siitä huolehtiminen on tämän päivän työelämässä entistä tärkeämpää. HR:lle työhyvinvoinnin kehittäminen ei ole kuitenkaan yksinkertainen tehtävä. Samalla kun työntekijän jaksamista tuetaan parhaalla mahdollisella tavalla, myös organisaation tuottavuuden täytyy kasvaa. Miten tämä kombo saadaan toimimaan?

Hyvinvoivan organisaation työntekijät saavat työstään energiaa, haluavat antaa oman panoksensa yhteisten päämäärien eteen ja kokevat merkityksellisyyden tunnetta. Myös sairauspoissaolojen määrä vähenee ja työ on tuottavampaa.

Työhyvinvointi on pitkälti esihenkilön käsissä, jonka tehtävänä on mahdollistaa työntekijöiden  hyvinvointi työssä. Esihenkilön tukena työhyvinvoinnin kehittämisessä on vahvasti myös HR. HR:n lisäksi työhyvinvointia vahvistaa yhteistyö ja avoimuus työntekijöiden ja johdon kesken.

Hyvinvoiva työyhteisö synnyttää hyvää liiketoimintaa. Hyvinvoinnin myötä työnantajamielikuva kehittyy, mikä puolestaan johtaa siihen, että huippuosaajia on helpompi rekrytä, eivätkä nykyiset tekijätkään halua jättää organisaatiota.

Digitalisaatio haastaa työhyvinvointia

Tapa tehdä työtä on muuttunut viime vuosikymmeninä. Esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella erilaiset HR-järjestelmät otettiin osaksi henkilöstöhallinnon arkea. Samalla HR-työn prosessit myllättiin aikalailla uuteen uskoon. Tänä päivänä suurin muutos on tapahtunut työn digitalisaatiossa.

Digitalisaation myötä muuttunut työnkuva kuormittaa henkilöstöä eri tavalla kuin aikaisemmin. Etätyön mahdollistanut digitalisaatio on tuonut mukanaan uusia ja erilaisia haasteita. Digitalisaatio on esimerkiksi lisännyt räjähdysmäisesti aivotyön määrää ja aivoergonomian merkitystä.

Haasteita ja muutoksia etätyö on tuonut myös tiimien väliseen vuorovaikutukseen, yhtenäisyyteen, tiedon jakamiseen, luottamuksen syntymiseen ja rakentamiseen sekä työn ja vapaa-ajan rajan hämärtymiseen.

Digitalisaation ja etätyöskentelyn myötä johdon täytyy muokata käytäntöjään. Tulevaisuudessa ratkaisukeskeinen valmentava johtaminen nostaa päätään. Profession valmentavan johtamisen HR-koulutuksessa saat käytännön työkaluja esimerkiksi työntekijöiden motivaation ja innostuksen kasvattamiseen.

Vaikka HR-ammattilainen auttaa organisaatiossa muita kehittämään omaa työhyvinvointiaan, myös hänen omaa jaksamistaan täytyy tukea. HR-koulutus tarjoaa oivallisia vinkkejä oman työn kehittämiseen, omaan jaksamiseen ja verkostoilta oppimiseen.

Lue tarkemmin erilaisista HR-koulutuksista, joita tarjoamme.

2. Työntekijöiden sitouttaminen ja työnantajamielikuva

Tulevaisuuden näkymissä korostuu myös toinen ikivihreä teema eli henkilöstön sitouttaminen. Jokaisen organisaation olisi hyvä pohtia, millä keinoilla ja miten se saa nykyiset työntekijät viihtymään niin, etteivät he halua lähteä pois.

Miten käy yrityksen, jonka työntekijät jättävät yksi kerrallaan? Yrityksen tuottavuus laskee, joten työntekijäkokemus kannattaa ottaa tosissaan.

Työntekijät, jotka viihtyvät työyhteisössään ja työtehtävässään, haluavat antaa parastaan työpaikkansa eteen. Näin he saavat aikaan hyvää tulosta ja mahdollisuudet sille, että työntekijä pysyy organisaatiossa useamman vuoden, toisin kuin ei-sitoutuneet tekijät.

Muun muassa näitä asioita työntekijät arvostavat:

  • Oman työn kokeminen merkitykselliseksi, arvoja vastaava työ
  • Jokaisen työntekijän mukaan ottaminen, yhteenkuuluvuuden tunne
  • Työntekijän omien vaikutusmahdollisuuksien edistäminen
  • Oman osaamisen kehittäminen
  • Oikeudenmukainen ja luotettava johtaminen, johtaja arvostaa tekijöitään ja luottaa heihin
  • Työstä palkitseminen
  • Monimuotoisuus työpaikalla

Jos työntekijäkokemus on heikko, se vaikuttaa vääjäämättä myös työnantajamielikuvaan. Entiset työntekijät eivät välttämättä halua suositella yritystä verkostolleen. Näin työnantajamielikuva kokee säröjä, joiden paikkaamisessa voi mennä aikaa.

Mutta onneksi ongelmia ei tarvitse ratkoa yksin. Erilaiset HR-koulutukset voivat tuoda uusia ajatuksia työntekijäkokemuksen ja työnantajamielikuvan kehittämiseen. On rehellisyyttä myöntää, jos työntekijäkokemuksessa on petrattavaa. Kun ongelmat tunnistaa, on niiden kehittäminen mahdollista.

3. Liiketoiminnan tukeminen ja rekrytointiosaaminen

Tulevaisuudessa HR:n rooli on yhä painokkaampi erityisesti liiketoiminnan tukemisessa. Jotta tämä onnistuu, myös oikeiden osaajien löytäminen on kriittistä. Sillä, miten rekrytointia tehdään, on suuri merkitys jatkossa.

HR:n avulla rekrytointeja on mahdollista sujuvoittaa entisestään. Profession HR-koulutus antaa konkreettisia keinoja rekrytoinnin parantamiseksi.

Nykypäivänä rekrytointi on markkinoinnin, teknologian, ihmisten ymmärtämisen ja analytiikan hyödyntämistä. Kun rekrytointi toimii yrityksesi tavoittaa oikeat osaajat, jonka lisäksi sopivat tekijät löytävät myös yrityksenne.

Näitä teemoja pohtimalla tavoitat parhaat tekijät yritykseenne:

  • Millaista osaamista yritys kaipaa?
  • Miten tunnistatte tämän osaamisen, kun uusia hakijoita pyrkii työpaikkaanne?
  • Millä tavalla markkinoitte onnistuneesti uutta rekrytointia?
  • Miten huomioitte rekrytoinnissa ajan hengen, kuten etätyömahdollisuuden?
  • Miten työnhakijoiden haastatteluun satsataan?
  • Millä mittareilla hakijoiden osaamista arvioidaan ennen ja jälkeen haastattelun?
  • Miten voitte entisestään kehittää hakuprosessia?
  • Millaista palautetta annatte työnhakijalle?

Rekrytoinnissa on tärkeää, että myös omat työntekijät saadaan viestimään yrityksestä myönteisesti muun muassa sosiaalisen median eri kanavissa. Näin työnantajamielikuva voi välittyä työnhakijalle, joka ei voi tietää, millaista yrityksessä on todellisuudessa työskennellä.

Huono työntekijäkokemus todennäköisesti vaikuttaa nykyisten tekijöiden intoon hehkuttaa omaa työpaikkaa ja työnantajaa somessa sosiaalisessa mediassa. Tällöin palaamme takaisin aiemmin esiteltyihin trendeihin: työhyvinvoinnin kehittämiseen ja työntekijän sitouttamiseen. Kun nämä palaset loksahtavat kohdalleen, työnantajamielikuva kirkastuu.

Jokainen rekrytointi tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia. Hyvä taito on esimerkiksi kyseenalaistamisen taito, jonka kautta omaa organisaatiota voi tutkailla syvällisemmin ja avoimin mielin.

Rekrytointi saattaakin nostaa esille muun muassa seuraavanlaisia pohdintoja:

  • Tehdäänkö meidän yrityksessä oikeita asioita, vai olemmeko eksyneet jossain vaiheessa polulta?
  • Tehdäänkö asioita oikealla tavalla, vai olisiko esimerkiksi työntekijöillä parempi ehdotus vaikkapa prosessien selkeyttämiseksi?
  • Onko jonkin työtehtävän tekemiseen liian vähän tai paljon resursseja?
  • Kannattaako jonkin tekemistä jatkaa, vai uskaltaisimmeko luopua kuormittavista, vääristä asioista?
  • Mitä muuta meidän kannattaisi tehdä, jotta meille olisi nastaa tulla töihin?

Kun organisaatio ja HR huomaavat, miksi osaajia on vaikea rekrytä, eteen avautuu uusi mahdollisuus. Koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa.

Profession erilaiset HR-koulutukset auttavat pysymään kyydissä mukana

Profession HR-koulutukset tarjoavat sinulle roppakaupalla uusia ideoita, vinkkejä sekä konkreettisia työkaluja työsi helpottamiseksi ja inspiraatioksi.

Aiheina koulutuksissa ovat muun muassa työnantajamielikuvan parantaminen, työhyvinvoinnin kehittäminen, HR-järjestelmät, valmentava johtaminen ja rekrytointi.

Vuodesta 2019 saakka olemme kouluttaneet monia HR-asiantuntijoita yhteistyössä arvostetun henkilöstöalan ja esimiesten yhdistyksen HENRY ry:n kanssa.

Kouluttajamme ovat huippuosaajia, kuten Juho Toivola, Anna Perho, Camilla Tuominen, Tom Laine, Paula Helle.

Kaiken kukkuraksi sinulla on mahdollisuus saada People Management Certificate eli PMC-sertifikaatti.

Käy tutustumassa nettisivuillamme, mikä HR-koulutus sopii parhaiten sinulle ja kehitä osaamistasi entisestään!

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia