- Digi & IT
- Sote
Kaatumisista inhimillistä kärsimystä ja massiiviset kustannukset
Väestömme ikäihmisistä joka kolmas yli 65-vuotias ja joka toinen yli 80-vuotias kaatuu vuosittain. Heistä puolet kaatuu vuoden aikana toistamiseen, 15 % vähintään kolme kertaa vuodessa ja joka toinen kaatuminen aiheuttaa jonkin vamman. Tutkimukset myös osoittavat, että yli 65-vuotiailla diabeetikoiden kaatumisriski on vieläkin korkeampi (jopa 78 %) verrattuna ei-diabeetikoihin (30 %).¹ Lisäksi kaatuminen aiheuttaa aiempaa useammalle vanhukselle aivovamman, kertoo UKK-instituutin ja Tampereen yliopistollisen sairaalan tutkimus.²
Tällä hetkellä yli 65-vuotiaita on n. 20 % väestöstämme ja heistä 0,7 % saa lonkkamurtuman vuosittain. Koska lonkkamurtumia tulee Suomessa yli 6 000 vuodessa yhden murtuman hoidon maksaessa n. 30 000 €, lonkkamurtumien hoidot maksavat Suomessa kokonaisuudessaan 180 miljoonaa €/vuosi.³
Tutkijoiden mukaan vammojen määrä tuleekin kasvamaan edelleen väestön nopean ikääntymisen takia, jos asiaan ei puututa. Nyt tähän ongelmaan on saattanut tulla lisäksi kerrannaisvaikutuksia, koska koronatilanne on jatkunut jo pitkään.
Kaatumisvaaralla ja tasapainolla on yhteys
Tasapaino kertoo ikäihmisen toimintakyvystä ja tasapainon hallinta on ihmisen toimintakyvyn keskeisimpiä tekijöitä kaiken ikäisillä.Tutkimusten mukaan tasapainoa arvioimalla voidaan myös tunnistaa piirteitä, jotka voivat olla yhteydessä ikääntymiseen liittyviin sairauksiin. Esimerkiksi Alzheimerin taudin alkuvaiheessa tasapainon heikentyminen voi kognitiivisen suoriutumisen ohella olla yksi tekijä, jolla tauti voidaan tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa.4 Muutokset tasapainossa voivat myös auttaa ennustamaan kaatumisriskiä. 5 Tasapainon harjoittaminen on tärkeää kaatumisten ehkäisyssä erityisesti ikääntyneillä, sillä kaatuminen aiheuttaa lonkkamurtumia ja aiempaa useammalle vanhukselle aivovamman.6 Kotona asuvien iäkkäiden kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyssä olennaista onkin monipuolinen liikuntaharjoittelu, jonka osana tulisi aina olla tasapainoa parantavia ja lihasvoimaa lisääviä harjoitteita. 7
Lue oheisesta linkistä kuinka Naantalin Birgittakoti käyttää Ainone Balancea ikäihmisten kuntouttavassa päivätoiminnassa sekä heidän kokemuksistaan tuotteen käytöstä.
”Ikäihmisten tasapainon testaaminen on helpompaa ja nopeampaa uuden mobiilimittausteknologian ansiosta.”
Kaatumisriskin tunnistaminen tasapainoa mittaamalla
Ainone Balance mittaussovellus on CE-merkitty lääkinnällinen laite, jonka avulla on mahdollista mitata tasapainoa nopeasti, yksinkertaisesti ja numeerisesti, jolloin erilaisten tasapainohäiriöiden tunnistaminen ja todentaminen helpottuu. Tarkat konkreettiset tulokset tasapainosta myös motivoivat potilasta sekä havainnollistavat kuntoutuksessa tapahtuvan kehityksen.8 Mittausovelluksen tuottamaa numeerista arvoa voidaan myös hyödyntää osana muita jo käytössä olevia tasapainotestejä.
Tutustu linkin kautta kuinka Ainone Balance -sovelluksen mittaustuloksia voidaan hyödyntää ikä-ihmisten tasapainon arvioinnissa ja kaatumisriskin tunnistamisessa.
Ainone on suomalainen yritys
Ainone kehittää ratkaisuja ihmisen toimintakyvyn mittaamiseen hyödyntäen mobiili- ja sensoriteknologiaa. Uuden, helppokäyttöisen teknologian avulla pystytään entistä tarkemmin tunnistamaan muutokset vanhusten tasapainossa sekä seuraamaan sen kehittymistä.
TULE KUULEMAAN AIHEESTA LISÄÄ KOTIHOITO JA PALVELUASUMINEN -VIRTUAALITAPAHTUMAAN 17.-18.11.2020.
Viitteet:
1 Mary E. Tinetti, M.D.: Preventing Falls in Elderly Persons, N Engl J Med Jan 2 2003; 348:42-49
2 UKK-instituutti: https://www.ukkinstituutti.fi/kaatumisseula/iakkaiden-kaatumisten-ehkaisy-kuntien-ja-maakuntien-yhteiseksi-tehtavaksi-%282019-2020%29
3 https://luustoliitto.fi/hoitamattomuuden-hinta/ 7.2.2020
4 L. Z. Gras, S. F. Kanaan & al. Balance and gait of adults with very mild Alzheimer disease. J. Geriatr. Phys. Ther. 2015 Jan-Mar;38(1):1-7
5 Gras L.Z. , Epidy J., Godin B., Hoessle N.J., Pohl P.S. USE OF THE SHARPENED ROMBERG TEST AS A SCREENING TEST FOR FALL RISK. The Gerontologist, Volume 55, Issue Suppl_2, 1 November 2015, Pages 184-85
6 YLE UUTISET 2.2.2020 klo 10.09 https://yle.fi/uutiset/3-11188761
7 Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus: Hyvä fysioterapiakäytäntö 26.10.2017
8 Carpinella I., Cattaneo D., Bonora D., Bowman, T., Martina L., Montesano A., Ferrarin M. Wearable Sensor-Based Biofeedback Training for Balance and Gait in Parkinson Disease: A Pilot Randomized Controlled Trial. Archives of Physical Medicine and Rehabilitation 2017;98:622-30