Ei digiä digin vuoksi!

Sote-palveluiden digitalisaatio puhututtaa ja sen varaan lasketaan paljon. Syystäkin, sillä palvelurakenteen ja toimintamallien muutokset ovat välttämättömiä sote-palveluiden turvaamiseksi. Suomi vanhenee ja se tarkoittaa paitsi lisääntyvää sote-palveluiden tarvetta, myös sitä, että suurin osa sote-ammattilaisista on eläköitymässä lähivuosina. Tilastot näyttävät hurjia lukuja, joihin reagoiminen on välttämätöntä.

Työskennellessäni vuosia sitten sairaanhoitajana vitsailimme kollegoideni kanssa siitä, kuinka sitten vanhoina kulkisimme rollaattoreiden kanssa pitkin käytäviä hoitamassa potilaita, sillä ”tokkopa enää silloin kukaan pääsee eläkkeelle”. Totta toinen puoli. Lähes puolet nykyisistä sairaanhoitajista eläköityy vuoteen 2030 mennessä. Samaan aikaan väestö ikääntyy ja palveluiden tarve kasvaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tulemme tarvitsemaan jo lähivuosien aikana reilusti yli sata tuhatta uutta sote-ammattilaista lisää. Samaan aikaan myös monet muut alat painivat saman problematiikan parissa. Emme siis kisaile resurssien riittävyydestä pelkästään oman alamme sisällä, vaan yhdessä muiden toimialojen kanssa.

Digitalisaatio (oikein ymmärrettynä) mahdollistaa toiminnan tehostamisen laadusta tinkimättä ja sen ajatellaan tuovan apuja myös alati syvenevään resurssiahdinkoon. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää kuitenkin käytännön tasolle vietyä ymmärrystä siitä, että toiminnallista suunnittelua ja teknologiakehittämistä ei voida enää tehdä vanhaan malliin toisistaan irrallisina. Edelleen liian usein haasteena on se, että sote-toimialaosaaminen ja teknologiakehittäminen ovat toisistaan erillään ja niitä johdetaan toisistaan irrallisina. Nämä tahot kyllä keskustelevat keskenään, mutta konkreettista yhteistyötä ei tehdä vielä useinkaan riittävästi.

Teknologia on mahdollistaja, lisäarvo syntyy toiminnan muutoksesta

Yleisenä oletuksena on, että digitalisaatio sujuvoittaa asiakkaiden palvelupolkuja, tukee ammattilaisten työnkulkuja ja lisää toiminnan vaikuttavuutta ja tuottavuutta. Liian usein digitalisaatiosta puhuttaessa keskitytään kuitenkin edelleen liikaa teknologiaratkaisuihin. Usein lähdetään jo lähtökohtaisesti kehittämään esimerkiksi ”mobiili-äppia” tai ”tsättiä ja bottia” pysähtymättä riittävästi miettimään:

• Mihin tarpeeseen olemme vastaamassa?
• Minkä ongelman ratkaisemme?
• Mitä lisäarvoa haluamme tuottaa ja kenelle?

Digitalisaatio on ennen kaikkea toiminnan kehittämistä teknologiaa hyödyntäen. Teknologia ei siis ole itseisarvo. Se on väline, joka mahdollistaa toiminnan muutoksen. Ilman onnistunutta toiminnan muutosta emme saavuta toivottuja tuloksia ja potentiaalisena riskinä on, että käy jopa päinvastoin.

Jokaisen projektin osalta olisikin hyvä peilata odotettuja vaikutuksia yllä mainittujen näkökulmien kautta ja miettiä millä keinoin saamme toivottuja vaikutuksia aikaiseksi. Vasta näiden kysymysten jälkeen tulisi olla vuorossa pohdinta siitä, millä keinoin tai välinein esille nousseisiin tarpeisiin parhaiten vastataan.

Teknologiaratkaisuiden kehittämisen rinnalla onkin vähintään yhtä tärkeää satsata siihen, miten käytännössä saadaan aikaiseksi uusien teknologiaratkaisuiden mahdollistama toiminnallinen muutos. Vanhojen toimintamallien päälle liimatut teknologiaratkaisut nimittäin ainoastaan lisäävät arjen tuskaa ja turhautumista. Ne tuovat mukanaan lisää työvaiheita, joiden myötä toiveet digitalisaation mahdollistamista sujuvista työnkuluista vaihtuvat epätoivoiseen huokailuun klikkiviidakossa.

Sitä saat mitä mittaat

Tietoa digitalisaation vaikutuksista on yleisesti ottaen vielä melkoisen vaikeaa löytää. Johtuen siitä yksinkertaisesta syystä, että tietoa ei juurikaan ole. Tiedon puuttumisen lisäksi puuttuvat liian usein myös projekteilta ja kehittämishankkeilta selkeät tavoitteet. Tämä selittää osaltaan myös sitä, että suuri osa uusien teknologiaratkaisuiden käyttöönotoista epäonnistuu.

Selkeät, mitattavissa olevat, realistiset tavoitteet sekä suunnitelma siitä, millä mittareilla tavoitteiden toteutumista aiotaan seurata, ovat edellytys vaikutusten esiin tuomiseksi. Näiden asioiden miettiminen jo heti suunnitteluvaiheessa auttaa kohdentamaan kehittämistä vastaamaan oikeisiin tarpeisiin ja säästää monilta murheilta matkan varrella.

Jotta tavoitteet ja tekeminen kohtaisivat paremmin ja tulisimme kehittäneeksi aidosti toimintaa tukevia ratkaisuja, kannattaa pysähtyä miettimään seuraavia asioita:

• Ihan jokaisen projektin alkuun kannattaa käyttää riittävästi aikaa siihen, että kaikille osapuolille on varmasti selvää: mihin tarpeeseen tai ongelmaan olemme vastaamassa? Mitä lisäarvoa haluamme tuottaa ja kenelle? Tähän kannattaa myös aika ajoin palata.
• Jotta tietäisimme paremmin, miten onnistumme, tulee jo alkuvaiheessa miettiä tavoitteiden lisäksi mittarit, joiden kautta voimme arvioida tavoitteiden toteutumista. Jos ei ole riittävää ymmärrystä nykytilasta, on hankalaa hahmottaa tavoitetilaa ja jälkikäteen vaikutusten todentaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta.
• Pelkkä asiakkaalta / käyttäjältä kysyminen ei riitä. Tarvitaan jatkuvaa monialaista yhteistyötä ja iteratiivista yhteiskehittämistä. Käyttäjät eivät tiedä mitä tarvitsevat, jos heillä ei ole käsitystä siitä mitä on mahdollista saada. Paras lopputulos syntyy siis ainoastaan yhdessä tekemällä.
• On uskallettava luopua vanhoista toimintamalleista, eikä uutta pidä ottaa vanhan lisäksi. Täytyy olla rohkeutta uudistaa ja uudistua. Asenne alussa ratkaisee usein lopputuloksen.

Haluatko kuulla lisää? Salivirta & Partners on mukana Digisote 2021 -tapahtumassa.