- Sote
Soten digitalisaation haasteet
Sote-päättäjät vastasivat: Mitkä ovat suurimmat haasteet soten digitalisaation etenemiselle?
Kysyimme sote-alan päättäjiltä miten digitalisaatio tulee mullistamaan alaa ja mitkä nähdään suurimpina haasteina ja hidasteina soten digitalisaation etenemiseen.
Digitalisaation suurin potentiaali nähdään aika- ja paikkariippumattomissa palveluissa. Digipalveluiden ollessa saatavilla 24/7, paranee sekä palveluiden ja hoidon saatavuus että alueellinen tasa-arvo. Parhaimmillaan digipalveluiden avulla tulisi pystyä ohjaamaan asiakasta automaattisesti oikeiden palveluiden piiriin oikeassa ajassa tai jopa ennakoimaan hoidon tarvetta kuten työkyvyn menettämistä tai syrjäytymistä. Myös potilaan vaikuttamismahdollisuus omassa hoidossaan helpottuu.
Digitalisaation onnistumisen edellytyksenä nähdään ennakkoluuloton prosessien uudistaminen ja järkeistäminen. Nykyisistä prosesseista on tunnistettava ja säästettävä aidosti tarpeelliset ja rohkeasti luovuttava tai tehostettava turhia ja tehottomia. Vasta parannettu prosessi tulisi digitalisoida. Eri palvelualueiden prosessien yhteensovittaminen sekä asiakkaan palvelupolun sujuvoittaminen nähdään ensisijaisen tärkeänä.
Suurimmiksi haasteiksi soten digitalisaation etenemiseen nimettiin
- henkilöstön puutteelliset digitaidot ja muutosvastarinta
- tietojärjestelmien yhtenäistäminen
- tiedonsiirto eri palveluiden ja toimijoiden välillä sekä tietosuoja kysymykset
Päättäjien mukaan suurimmat haasteet tulevat olemaan henkilöstön kouluttaminen ja kulttuurin muutos sekä tietojärjestelmien yhtenäistäminen ja tiedonsiirto eri palveluiden ja toimijoiden välillä – yhtenä merkittävänä esteenä nähdäänkin tietosuoja-asetukset, jotka osittain estävät tietojen yhteiskäytön asiakkaan hyväksi.
Ensisijaisesti päättäjät kaipaavat tukea seuraaviin toimintoihin
- 30 % kaipasi tukea kulttuurin muutokseen ja henkilöstön kouluttamiseen
- 24 % toivoo tiiviimpää yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja valtakunnallisesti yhteistä suuntaa sekä toimintamallien yhtenäistämistä
- 10 % etsii kumppania toteuttamaan integraatiohankkeita
Lisäksi esille nousivat mm. tietoturva-asiat sekä oikeiden järjestelmien valintaan ja käyttöönottoon liittyvät haasteet.
”Digitalisaatio on vain väline – keino saavuttaa toiminnalliset muutokset. Kaikki lähtee toiminnan muutoksesta, jonka jälkeen vasta arvioidaan, pystytäänkö prosessia digitalisoimaan tai digitalisaatiolla tukemaan.”
Näiden teemojen pohjalta rakennamme DigiSote 2019 -tapahtumaa.
Jo yhdeksättä kertaa järjestettävä tapahtuma kokoaa vuosittain yli 300 sote-alan johtajaa ja digipäättäjää. Puhujina toimivat mm. potilastietojärjestelmäguru Bart Van den Bosch, työelämäprofessori ja kehittäjäylilääkäri Pirjo Mustonen ja sote-yhteistyön eettisten ohjeiden asiantuntija Laura Simik. Tutustu DigiSote 2019 puhujiin.
Kattavassa ohjelmassa käsittelyssä ovat mm. digitaaliset palvelut ja -prosessit, tietojärjestelmät, uusimmat teknologiat sekä turvallisuus.Tätä tilaisuutta ei kannata missata – tutustu ohjelmaan!