Skip to content

Vesa Kämäräinen

perustaja & toimitusjohtaja, Nordic Healthcare Group Oy

Vesa on toiminut sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisen parissa yhteistyössä sekä julkisen että yksityisen sektorin toimijoiden kanssa lähes 20 vuoden ajan. Hänen johdollaan NHG on kasvanut pohjoismaiden johtavaksi sosiaali- ja terveyssektorin asiantuntija- ja analytiikkapalveluita tarjoavaksi toimijaksi joka työllistää noin 130 henkeä Suomessa, Tanskassa ja Ruotsissa. Hänellä on osaamista erityisesti uuden liiketoiminnan käynnistämisestä ja yritystoiminnan kehittämisestä terveydenhuollon alueella. Vesa on ollut toteuttamassa laajoja ja vaativia tutkimus- ja konsultointiprojekteja sekä johtanut erilaisia asiantuntijaorganisaatioita. Hän on ollut mukana mm. potilasprosessien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamiseen sekä mittaamiseen, johdon koulutuksiin, strategioihin sekä liiketoimintasuunnitelmien arviointiin ja tekemiseen julkisella ja yksityisellä sektorilla liittyvissä projekteissa.

Vesa on toiminut aiemmin tutkijana ja tutkimusjohtajana Teknillisessä korkeakoulussa sekä logistiikan että terveydenhuollon johtamisen ja tuotannonohjauksen parissa. Nykyään hän on päätyönsä lisäksi aktiivinen sosiaali- ja terveydenhuollon johdon luennoitsija ja kouluttaja, start-up yritysten neuvonantaja sekä dosentti Aalto Yliopistossa.