Mika Rantala
arkkitehti & projektinjohtaja, Espoo
Arkkitehti Mika Rantala on toiminut Leppävaaran sekä Pohjois-Espoon projektinjohtajana vuodesta 2014. Lisäksi toimenkuvaan kuuluu Espoon kestävän kehityksen kärkialueen Keran kehittäminen. Työssään Mika on vastannut alueiden merkittävimpien rakennushankkeiden ohjaamisesta ja koordinoinnista niiden kaavoitusvaiheesta aina toteutusvaiheeseen saakka. Aiemmalla työurallaan Mika on työskennellyt suunnittelijana nimekkäissä arkkitehtitoimistoissa sekä rakennuttajana erilaisissa julkisissa kohteissa. Mika on toiminut aktiivisesti avoimuuden ja asukasvuorovaikutuksen lisäämiseksi kaupunkikehityshankkeissa sekä antanut helposti lähestyttävät kasvot kaupungin virkakoneistolle Leppävaarassa