Skip to content

Jarmo Paloniemi

kuntayhtymäjohtaja-rehtori OSAO, FT

Jarmo on pitkänlinjan opetusalan asiantuntija, jonka ura on alkanut 1993: hän on toimi historian ja yhteiskuntaopin opettaja 1993-2001 yläkoulussa ja lukiossa. Vuodesta 2001 hän on toiminut ammatillisen koulutuksen rehtorina ja vuodesta 2012 myös kuntayhtymäjohtaja OSAOssa. Lisäksi Jarmo on toiminut vuodesta 2012 Oulun yliopistossa rehtorikouluttajana. Tärkeimpiä saavutuksia hänelle on pedagogisesti yhä vaikuttavampien koulutuksien rakentaminen sekä koulutusala- että laajemmin ammattiopistotasolla.

Jarmo on ollut vahvasti mukana opetusalan kehittämisessä. Hän on kehittänyt opiskelijoiden joustavia koulutuspolkuja, syrjäytymisen ehkäisyä, sujuvaa työelämäyhteistyötä ja mahdollistavaa henkilöstöjohtamista. Työssään OSAO:ssa Jarmo on ollut korona-aikana yksi päättävässä asemassa olevista ja hän onkin tehnyt lukuisia koronaan liittyviä päätöksiä ja linjauksia sekä opiskelijoiden että henkilöstön osalta.

Tulevat koulutukset, vetäjänä Jarmo Paloniemi

Blogikirjoituksissa