Skip to content

Harri Isoniemi

Suomen johtava toimitila- ja asuntovarallisuuden asiantuntija, Trellum Consulting

Kouluttaja on vaikuttanut kiinteistöalalla jo noin 30 vuotta, joista viimeiset 23 vuotta yrittäjänä & konsulttina perustamassaan Trellum Consulting Oy:ssä.

Hän on kehittänyt korjausvelan laskenta-aihiosta informaatiotyökalun, jonka mukaisia projekteja hänen yrityksensä on toteuttanut noin 120 organisaation kanssa katselmoiden niissä yli 18 000 rakennusta. Harri on myös kirjoittanut aitojen tilakustannusten lakennasta Kuntaliitolle kirjan ”Sisäisten vuokrien määritys kunnassa ja kuntayhtymässä” vuonna 2009.

Harri on toteuttanut sisäisen vuokran määrittelyitä noin 50 kunnassa sekä harmonisoinut vuokrahintoja noin 20 ylikunnallisissa organisaatiossa mm. aluepelastuslaitoksissa, kuntayhtymissä sekä ollut toteuttamassa Sote rakennusten vuokrien määrittelyitä useille eri kaupungeille.

Viime aikoina Harria ovat työllistäneet hyvinvointialueille siirtymäkauden jälkeen jäävien rakennusten vuokrien sekä käyvän arvon määritykset. Nämä molemmat liittyvät Sote rakennusten yhtiöittämisvelvollisuuteen, joka on myös eräs keskeinen kuntien kiinteistöjohtamisen tulevaisuuden haasteista.

”Toiminnassani ja tuottamallani informaatiolla pyrin tekemään rakennukset ”näkyviksi”, jolloin rakennuksiin liittyvä strategisen tason päätöksenteko helpottuu. Vahvuutenani on yhdistää rakennuksen fyysiset ominaisuudet hintainformaatioon, jolloin saadaan uudenlainen tapa tarkastella rakennuksia ja niissä olevia ominaisuuksia.” -Harri Isoniemi

 

Tutustu kaikkiin Profession koulutuksiin ja tapahtumiin, joihin valitsemme aina parhaat kouluttajat ja puhujat. 

Etsi koulutus & tapahtuma Ota yhteyttä