Hyppää sisältöön
Kuntoutus Akatemia

Kuntoutus Akatemia

Suomen laajin koulutusvalikoima kuntoutusalan ammattilaisille.

Kuntoutuksen kehittämistä suurella sydämellä.

Kuntoutus Akatemian tarina alkoi selkeällä kunnianhimoisella visiolla: Suomi kuntoutuksen edelläkävijämaaksi. Haluamme, että jokainen pääsee kehittymään ja kasvamaan jatkuvasti alan ammattilaisena. Laitoimme omalta osaltamme hihat heilumaan ja lähdimme rakentamaan Suomen laajinta ja parasta kuntoutuksen koulutuskokonaisuutta tukemaan tätä tavoitetta.

Yhteistyöllä kohti menestystä

Parhaat tulokset syntyvät yhteistyössä, joten vuonna 2018 yhdistimme voimamme Coronaria Kuntoutuspalveluiden kanssa ja loistavan yhteistyön tuloksena syntyi Kuntoutus Akatemia.

Takana on siis jo monta tuntia oppimista, verkostoitumista, ideointia ja onnistumisia. Mikä kuitenkin parasta, Kuntoutus Akatemian tarjonta kasvaa jatkuvasti ja tuomme valikoimaan aina alan ajankohtaisimmat aiheet huippukouluttajineen.


Vuoden 2026 koulutustarjonta tuo mukanaan uusia mielenkiintoisia aiheita.

Vuoden 2026 tarjonnasta löydät uudet inspiroivat kuntoutusaiheet ajankohtaisista teemoista sekä tutut suosikit, jotka jatkavat menestystään.

Koulutuksissa ja tapahtumissa kuulet alan viimeisimmät trendit ja kehität taitojasi vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeita — alan huippuasiantuntijoiden johdolla.

Valikoima sisältää laajemmat moniammatilliset koulutukset, käytännönläheiset eri terapialajien menetelmäkoulutukset, joustavat verkkokurssit sekä kaikkein uusimpana uutuutena monipuoliset Kuntoutus Akatemian tapahtumat.

Järjestämme lähes kaikki koulutukset ja tapahtumat hybriditoteutuksina — voit siis osallistua koulutukseen paikan päällä tai etänä verkon välityksellä. Katso tästä usein kysytyt kysymykset etä- ja verkkokursseihin liittyen.

Monista koulutuksista on saatavilla tallenne, joten voit kerrata koulutuksen antia jälkeenpäin.

Takaamme osaavimmat kouluttajat.

Riitta Suvanto-Witikka

Riitta Suvanto-Witikka

psykologi & kognitiivisen käyttäytymisterapian ylemmän erityistason psykoterapeutti

Pertti Rintahaka

Pertti Rintahaka

lastenneurologian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri

Louise Maggs

Louise Maggs

BSc(Hons) Speech & Language Therapy, Clinical Director

Karita Palomäki

Karita Palomäki

fysioterapeutti, kouluttanut satoja ammattilaisia psykofyysiseen lähestymistapaan kivunhoidossa

Salla Hewitt

Salla Hewitt

neurokirjon asiantuntija / Kirjon kirjat

Olisiko teitä tulossa useampi?

Joukossa viisaus vahvistuu! Tarjoamme -10 % ryhmäalennuksen vähintään 3 hengen tai siitä isommille tiimeille. Ota yhteyttä ja tarjoa tiimillesi laadukas koulutus, joka vastaa henkilöstönne tarpeita ja auttaa teitä kasvamaan.

Miten toimia?
Meilaa tiina.kemppainen@professio.fi tai soita +358 (0)40 775 6631

– Tiina auttaa sinua oikeasti mielellään.

Yhteistyökumppanit.

Usein kysyttyä.

Jäikö jokin asia mietityttämään? Täältä löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin etäkoulutuksiin & verkkokursseihin liittyen!

Etäkoulutukset.

Miten etäkoulutus suoritetaan? add_2 close

Koulutus toteutetaan helppokäyttöisellä Zoom-palvelulla, joka on suunniteltu interaktiiviseen etäkoulutukseen. Zoom mahdollistaa etäkoulutuksien vahvan vuorovaikutuksen mm. virtuaalisella kädennostolla, chatilla, yhteisellä valkotaululla, pienryhmiin jakamisella, äänestyksillä ja kyselyillä. Kouluttaja käyttää Zoomin ominaisuuksia tarpeen mukaan.

Millä selaimella etäkoulutukset toimivat? add_2 close

Zoom toimii Chrome-selaimella, mutta siitä on myös saatavilla sovellus. Suosittelemme työpöytäsovelluksen lataamista, jotta Zoomin kaikki vuorovaikutukselliset ominaisuudet ovat käytössäsi. Lisäksi sovelluksen kautta osallistut vaivattomasti vain syöttämällä oman nimesi. Mikäli kuitenkin osallistut selaimella, sinun tulee ensin luoda käyttäjätunnus. Jos sinulle ei ole Chrome-selainta tietokoneellasi, se kannattaa ladata hyvissä ajoin ennen koulutuksen alkua.

Mitä muuta minun pitää huomioida teknisten asioiden suhteen? add_2 close

Tarvitset hyvän, mielellään kiinteän nettiyhteyden tietokoneeseesi. Jotta kokemus on mahdollisimman vuorovaikuitteinen, tarvitset webkameran ja mikrofonin. Kannettavissa tietokoneissa mikrofoni ja webkamera ovat perusominaisuuksia.

Voiko etäkoulutuksen suorittaa osissa? add_2 close

Etäkoulutuksissa on aikataulu, mutta suurimmassa osassa etäkoulutuksista on myös kätevä tallennemahdollisuus, jonka kautta pääset kertaamaan päivien antia juuri silloin kuin sinulle sopii kahden viikon ajan.

Keneen voin olla yhteydessä ongelmatilanteissa? add_2 close

Autamme mielellämme kaikissa haasteissa, joten laita joko Zoomin chatin kautta viestiä tai meilaa meille osoitteeseen asiakaspalvelu@professio.fi.

Verkkokurssit.

Miten verkkokurssi suoritetaan? add_2 close

Verkkokurssi toteutetaan helppokäyttöisellä digitaalisella Claned-oppimisalustalla.

Voiko verkkokurssin suorittaa osissa? add_2 close

Useimmissa kursseilla on suositeltu viikottainen etenemistahti, mutta voit silti edetä joustavasti oman aikataulusi mukaan, annetun ajan puitteissa.

Millä selaimilla verkkokurssit toimivat? add_2 close

Kurssit toimivat yleisimmillä selaimilla, eli Firefox-, Chrome-, Safari- ja Edge-selaimilla. Toki voit ladata helppokäyttöisen sovelluksen iOS ja Google Play -sovelluskaupoista.

Saako verkkokurssilta todistuksen? add_2 close

Kyllä, saat ladattua todistuksen Clanedista verkkokurssin jälkeen.

Kuinka kauan verkkokurssin tunnukset ovat olemassa? add_2 close

Tunnukset Clanediin ovat aina voimassa, mutta kurssit ovat tehtävissä rajallisen ajanjakson verran koulutuskohtaisesti.

Keneen voin olla yhteydessä ongelmatilanteissa? add_2 close

Autamme mielellämme kaikissa haasteissa, joten meilaa meille osoitteeseen customerservice@professio.fi. Teknisten asioiden osalta parhaiten osaa auttaa Clanedin tiimi, support@claned.com.

Oletko Coronarian työntekijä?

Miten ilmoittaudun Coronarian työntekijänä? add_2 close

Tarkistathan ilmoittautumisesi yhteydessä, että viitetiedoissa on oma kustannuspaikkasi sekä oikea organisaatio. Organisaatio on se yritys, jossa työskentelet ja josta saat pääasiallisesti palkkasi. Kustannuspaikan voit tarkistaa esimieheltäsi.