Skip to content
  • HR & johtaminen
30/01/2023

Käännä työntekijäkokemus rohkeasti euroiksi

Annarita Koli, kehitysjohtaja, FT, Promenade Insight Oy

Suomalaisilla työpaikoilla tapahtuu kummia. Taloudellinen taantuma kolkuttelee kulman takana, mutta mikä pahempaa, monia yrityksiä ja organisaatioita uhkaa taantumus työntekijäkokemuksessa. Työpaikoilla podetaan muutosväsymystä, kasvanutta työkuormitusta ja yhteisöllisyyden häviämistä. Moni kiinnittyy nykyiseen työnantajaansa yhä löyhemmin, ellei ole jo vaihtanut työpaikkaa.

Taloudellisesti haastavina aikoina työntekijäkokemuksen tavoitteellinen kehittäminen jää helposti ”oikeiden asioiden” jalkoihin. Yrityksen ollessa selviytymismoodissa työntekijäkokemuksen kehittäminen alkaa tuntua vähäpätöiseltä. Kerran eräs johtaja totesi, että meillä on nyt niin paljon projekteja meneillään, ettei meillä ole aikaa työntekijäkokemuksen kehittämiseen.

Tiukkoinakin aikoina työntekijäkokemuksen kehittämisen tulisi olla yrityksen ykkösprioriteetti. Hyvä työntekijäkokemus on itseisarvo, mutta liiketoiminnan näkökulmasta sillä on myös välinearvoa. Onnelliset työntekijät saavat aikaan parempaa asiakaskokemusta. Työmarkkinoilla työnantajan hyvä maine kiirii puskaradiossa kauas ja yritys saa houkuteltua parhaat työntekijät palvelukseensa.

Hyvä uutinen on se, että sinun ei tarvitse valita liiketoiminnan kehityshankkeiden tai työntekijäkokemuksen kehittämisen välillä! Saat molemmat, kun integroit työntekijäkokemuksen kehittämisen osaksi jokaista kehityshanketta.

”En minä siitä työntekijäkokemuksesta tiedä – tärkeintä että työt tulevat tehtyä”

Pääsin kerran haastattelemaan erästä kovan luokan yritysjohtajaa työntekijäkokemuksen kehittämisestä. Johtajan kommentti työntekijäkokemuksesta oli silmiä avaava: ”En minä siitä työntekijäkokemuksesta tiedä – tärkeintä että työt tulevat tehtyä”. Yritysjohto ajattelee työntekijäkokemuksesta lopulta melko yksinkertaisesti.

Työntekijäkokemuksen kehittämisen alkaessa on hyödyllistä tehdä näkyväksi, millaisia käsityksiä eri osapuolilla on työntekijäkokemuksen merkityksestä. Jos johto mieltää työntekijäkokemuksen kehittämisen HR:n puuhasteluksi, työntekijäkokemus ei pääse johdon agendalle.

Vastakkainasettelun sijaan kannattaa opetella puhumaan johdon kieltä. Ja mikäpä muu yritysjohtoa puhuttelisi paremmin kuin eurot. Työntekijöiden vaihtuvuus on kallista ja on aina helpompaa pitää kiinni nykyisistä työntekijöistä kuin löytää uusia. Kun työntekijäkokemukseen panostetaan, työntekijät ajattelevat yrityksen parasta ja kehittävät työtä itseohjautuvasti.

Työntekijäkokemukseen panostaminen parantaa myös johdon omaa työmarkkina-arvoa. Arvostettu johtaja ei ole tänä päivänä enää vain tuloksentekokone. Rekrytointimarkkinoilla työntekijäkokemuksen puolesta puhuvat johtajat ovat yhä kovempaa valuuttaa.

Tule rakentamaan oman organisaatiosi työntekijäkokemusta Työntekijäkokemuksen johtaminen yrityksen kilpailuetuna -koulutukseen!

TUTUSTU KOULUTUKSEEN

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia