Koulutus
by Tieturi
Koulutus
by Tieturi
Viime vuosina IT-hankkeiden johtamisvastuuta on siirtynyt asiakkaalle, ja yhä useammin toimittajat odottavat, että asiakkaalla on jo hyvä valmistelutyö takanaan, kun varsinainen ohjelmistototeutus alkaa – tässä hyvä vaatimusmäärittely on keskeinen osatekijä.
Digipalveluiden laadukas vaatimusmäärittely -koulutuksessa käydään käytännön esimerkkien avulla läpi erilaisia tapoja tehdä laadukas digipalvelun vaatimusmäärittely, joka kiteyttää asiakkaan tahtotilan, nykytilanteen ja keskeiset reunaehdot. Opit kirjoittamaan vaatimusmäärittelyn niin, että se huomioi ketterien menetelmien odotukset dokumentaatiolle.
Lisäksi pureudutaan nykyaikaisiin mahdollisuuksiin tehdä alustavia prototyyppejä vaatimusmäärittelyn rinnalla sekä tutustutaan erilaisiin arkkitehtuurikuvauksiin tavoitteena olevasta tietojärjestelmästä.
Koulutus on suunnattu niin kokeneille asiantuntijoille kuin junioreillekin, sillä aiheesta ei ole juurikaan koulutusta saatavilla. Vaikka olisi tehnyt pitkäänkin työtä tällä alueella, oppii varmasti uutta. Koulutus sopii kaikille, jotka tarvitsevat työssään vaatimusmäärittelyjen laatimista, kuten esimerkiksi IT-asiantuntijoille, -päälliköille ja -johtajille.
vaatimusmäärittelyn rooli tietojärjestelmähankkeissa.
vaatimusmäärittelyn tyypilliset osa-alueet.
johtamaan vaatimusmäärittelytyötä omassa organisaatiossasi.
erilaiset mallit ja käytänteet.
Meillä on aina osaavimmat kouluttajat, jotka pitävät sinut pari askelta edellä.
Pitkän linjan digitaalisten palveluiden asiantuntija
Onnea! Olet tekemässä oikeaa päätöstä, kun tuot kollegasi myös oppimaan. Ryhmäliput on ostettavissa 3 hengen tiimeistä ylöspäin. Osta ryhmäliput suoraan verkkokaupasta tai kysy tarjousta ryhmätarjous@professio.fi tai p. 0400 949 099 (Johanna Niittula, Head of Sales).
UUTTA: PROFESSIO+
Osallistu tähän – ja moneen muuhun koulutukseen ja tapahtumaan – yhdellä Professio+ -tilauksella. Saat käyttöösi myös verkkokurssit, digisisällöt ja 24/7 apunasi olevan AI Learning Coachin.
Ei hätää, se oikea löytyy kyllä. Räätälöi koulutuksesta teille sopiva kokonaisuus – Kaipaatko toista ajankohtaa, toteutusmuotoa tai sijaintia? Vai onko mielessäsi tietty aihealue, johon haluatte täsmäkoulutusta?
Kysy lisätietoja tai tarjousta alta tai varaa suoraan tapaaminen, jossa kartoitetaan juuri teidän tarpeenne.
Jäikö jokin muu asia mietityttämään? Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin löydät täältä.
Vaikka missonamme on tehdä Suomesta maailman osaavin kansa, ulottuu yhteydet aina maailman ympäri. Toteutetaanpa koulutus etänä verkon välityksellä, paikan päällä tai hybridinä, toteutustapa on muovattu kaikkiin toteutusmuotoihin soveltuvaksi eikä vuorovaikutuksellisuutta ole unohdettu.
Mietityttääkö jokin muu koulutukseen liittyen? Ei tekosyitä kouluttautumiselle, taklaamme ne kaikki.
Keilaranta 1 Business Park sijaitsee meren rannalla Espoon Keilaniemessä, lähellä Helsingin ydinkeskustaa. Länsimetron pysäkki ja taksiasema ovat kiinteistöä vastapäätä sekä autoille löytyy paljon parkkipaikkoja. Espoolaisille myös purjevene on mahdollinen. 😊