Kaikilta odotetaan tänä päivänä vastuullisuustekoja: työtä ilmaston hyväksi, ihmisoikeuksista huolehtimista, hyvinvoinnin varmistamista, vastuunkantoa yhteiskunnasta. Miten vastuullisuudesta kannattaisi viestiä? Kuinka välttää viherpesusyytökset? Kuinka innostaa asiakkaita ja sidosryhmiä osallistumaan ja vaikuttamaan?
Miksi osallistua koulutukseen?
Vaikuta ja erotu vastuullisuusviestinnällä -koulutuksessa pureudut vastuullisuusviestinnän perusteisiin ja sen suunnitteluun. Käymme läpi, mitä odotuksia yhteiskunnalla ja sidosryhmillä on liittyen vastuullisuusviestintään ja ilmastopolitiikkaan sekä miten odotuksiin voisi vastata. Lisäksi pohdimme, miten ja missä vaiheessa organisaation olisi hyvä aloittaa vastuullisuusraportointi, ja mitä toimia se sinulta vaatii.
Koulutuksessa tutustutaan inspiroiviin käytännön esimerkkeihin vastuullisuusviestinnästä ja -keskustelusta. Harjoittelemme myös käytännössä kysymysten kytkemistä oman organisaatiosi todellisuuteen.
Kenelle koulutus sopii?
Koulutus sopii henkilöille, jotka työskentelevät viestinnän ja vastuullisuusteemojen ympärillä. Voit olla esimerkiksi viestinnän asiantuntija, viestintäjohtaja tai viestintäpäällikkö.
OSTA LIPUT
Koulutus järjestetään etäkoulutuksena. Saat ryhmäalennuksen vähintään 3 hengen ryhmälle.
Koulutuksen jälkeen saat myös tallenteen käyttöösi.
Ilmastopolitiikka ja ilmastonmuutos – mitä sinun pitää tietää
Sidosryhmien muuttuvat odotukset
Vastuullisuusviestintä ja ilmastonmuutos
Programme Director | Greenpeace Nordic, kokenut ilmastoasioiden parissa työskentelevä asiantuntija
Sini Harkki
Sini auttaa työkseen ihmisiä ja yrityksiä tekemään selkoa ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvästä yhteiskunnan muutoksesta. Hänen toiveensa on, että jokainen ihminen ja organisaatio löytäisi paikkansa osana aikamme suurimman haasteen ratkaisua.
Ennen nykyistä tehtäväänsä konsulttina Sini vietti 20 vuotta eri ympäristöjärjestöissä ilmasto- ja metsäasioiden parissa asiantuntija-, kampanjointi- ja johtotehtävissä.

Vastuullisuusviestinnän mahdollisuudet ja sudenkuopat
palkittu viestintäammattilainen & vastuullisuusviestinnän kehittäjä
Heidi Korva
Heidi (YTM) on viestintästrategi, konsultti ja kouluttaja, joka on tehnyt töitä vastuullisuusviestinnän parissa 15 vuoden ajan. Hän auttaa asiakkaitaan vastuullisuusviestinnän kehitysprojekteissa ja innostuu strategisesta viestinnästä ja muutoksen aikaan saamisesta.
Viestinnän ammattilaisten ProCom ry on palkinnut Heidin Vuoden viestintäammattilainen 2015 -tittelillä. Palkintoperusteissa mainittiin hänen ansionsa vastuullisuusviestinnän kehittäjänä. Heidi on myös toinen vastuullisuusteemoja ruotivan Pesula-podcastin juontajista.
Motto: ”Onnistunut vastuullisuusviestintä ei tyrkytä. Se kasvattaa luottamusta, ilahduttaa ja innostaa toimimaan.”
Lahden tarina perinteisestä teollisuuskaupungista Euroopan johtavaksi ympäristökaupungiksi
Viestintä Euroopan ympäristöpääkaupungin maineen rakentajana
Parhaat palat kampanjoistamme
viestintäpäällikkö, Lahden kaupunki
Anu-Liisa Rönkä
Anu-Liisa on toiminut organisaatioviestinnän eri tehtävissä yli 25 vuotta. Lahden kaupungin viestintäpäällikkönä hän työskentelee ympäristöviestinnän parissa. Anu-Liisa on koulutukseltaan tiedeviestintään perehtynyt valtiotieteiden tohtori.
Työssään häntä innostaa mahdollisuus viedä ympäristöasioita lähelle asukkaiden arkea. Anu-Liisan työ on palkitsevaa aina kun huomaa viestin menneen perille.
Anu-Liisan motto on: Etsi oma tapasi vaikuttaa.
Merkityksellisen markkinoinnin edelläkävijä
Maria Ansas
Maria on työskennellyt markkinoinnin ja viestinnän parissa jo lähes 20 vuotta. Työurallaan hän on kartuttanut monipuolista kokomusta markkinoinnin ja viestinnän tehtävistä: julkisen sektorin organisaatioissa, monialaisissa projektitiimeissä sekä hektisellä tapahtuma-alalla. Koulutukseltaan Maria on muotoilu ja media-alan medianomi (YAMK) ja markkinoinnin ja tuotekehityksen tradenomi.
Tämänhetkinen työ ympäristöviestinnän ja kaupunkimarkkinoinnin parissa tarjoaa hänelle erittäin kiinnostavan mahdollisuuden nähdä mitä kaikkea markkinointi voi laajimmillaan olla.
Työssään Marialla on pitkään ollut tärkeää tekemisen kulttuuri sekä viestintätekojen merkitys. Hän innostuu erityisesti omaleimaisesta markkinointiviestinnästä, luovasta ja rohkeasta viestinnästä.
Pitääkö tai kannattaisiko meidänkin raportoida vastuullisuudesta?
Johdatus raportointistandardeihin ja esimerkkejä eri kokoisten yritysten raportointityyleistä
Näin pääset alkuun ja rakennat toimivat rutiinit
Valmista tuli – hyödynnä tuotokset monipuolisesti viestinnässä
yritysvastuuseen erikoistunut viestintäammattilainen
Anniina Mustalahti
Anniinan intohimona on tehdä selkeää ja rehellistä viestintää monimutkaisista vastuullisuusaiheista. Anniina on työskennellyt tiiviisti niin maan tunnetuimpien kuin aloittelevienkin yritysten vastuullisuusviestinnän ja raportoinnin kehitysprojekteissa.
Hänen ja asiakkaan yhdessä tuottama Tokmannin vastuullisuusraportti palkittiin vuoden nousijana raportointikilpailussa 2019. Anniina on myös yksi vastuullisuuden edelläkävijänä tunnetun asustemerkki Lovian perustajista.
Miten liikkeelle viestinnän suunnittelussa? Suunnittelun vaihteet
Mistä on tärkeää viestiä?
Suunnittelun työkaluja
palkittu viestintäammattilainen & vastuullisuusviestinnän kehittäjä
Heidi Korva
Heidi (YTM) on viestintästrategi, konsultti ja kouluttaja, joka on tehnyt töitä vastuullisuusviestinnän parissa 15 vuoden ajan. Hän auttaa asiakkaitaan vastuullisuusviestinnän kehitysprojekteissa ja innostuu strategisesta viestinnästä ja muutoksen aikaan saamisesta.
Viestinnän ammattilaisten ProCom ry on palkinnut Heidin Vuoden viestintäammattilainen 2015 -tittelillä. Palkintoperusteissa mainittiin hänen ansionsa vastuullisuusviestinnän kehittäjänä. Heidi on myös toinen vastuullisuusteemoja ruotivan Pesula-podcastin juontajista.
Motto: ”Onnistunut vastuullisuusviestintä ei tyrkytä. Se kasvattaa luottamusta, ilahduttaa ja innostaa toimimaan.”
Kanavassa kanavan ehdoin: erilaiset sisältöformaatit käyttöön
Esimerkkejä meiltä ja maailmalta
Kuinka viestiä haastavista teemoista?
palkittu viestintäammattilainen & vastuullisuusviestinnän kehittäjä
Heidi Korva
Heidi (YTM) on viestintästrategi, konsultti ja kouluttaja, joka on tehnyt töitä vastuullisuusviestinnän parissa 15 vuoden ajan. Hän auttaa asiakkaitaan vastuullisuusviestinnän kehitysprojekteissa ja innostuu strategisesta viestinnästä ja muutoksen aikaan saamisesta.
Viestinnän ammattilaisten ProCom ry on palkinnut Heidin Vuoden viestintäammattilainen 2015 -tittelillä. Palkintoperusteissa mainittiin hänen ansionsa vastuullisuusviestinnän kehittäjänä. Heidi on myös toinen vastuullisuusteemoja ruotivan Pesula-podcastin juontajista.
Motto: ”Onnistunut vastuullisuusviestintä ei tyrkytä. Se kasvattaa luottamusta, ilahduttaa ja innostaa toimimaan.”
Viestinnän ideointia & keskustelua erilaisista esimerkeistä
Työskentelysessio: Viestinnän suunnittelua ja/tai ideointia

johtava konsultti, yrittäjä, Communiké Oy
Programme Director | Greenpeace Nordic, kokenut ilmastoasioiden parissa työskentelevä asiantuntija
Sini Harkki
Sini auttaa työkseen ihmisiä ja yrityksiä tekemään selkoa ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvästä yhteiskunnan muutoksesta. Hänen toiveensa on, että jokainen ihminen ja organisaatio löytäisi paikkansa osana aikamme suurimman haasteen ratkaisua.
Ennen nykyistä tehtäväänsä konsulttina Sini vietti 20 vuotta eri ympäristöjärjestöissä ilmasto- ja metsäasioiden parissa asiantuntija-, kampanjointi- ja johtotehtävissä.
yritysvastuuseen erikoistunut viestintäammattilainen
Anniina Mustalahti
Anniinan intohimona on tehdä selkeää ja rehellistä viestintää monimutkaisista vastuullisuusaiheista. Anniina on työskennellyt tiiviisti niin maan tunnetuimpien kuin aloittelevienkin yritysten vastuullisuusviestinnän ja raportoinnin kehitysprojekteissa.
Hänen ja asiakkaan yhdessä tuottama Tokmannin vastuullisuusraportti palkittiin vuoden nousijana raportointikilpailussa 2019. Anniina on myös yksi vastuullisuuden edelläkävijänä tunnetun asustemerkki Lovian perustajista.
viestintäjohtaja, Valio
Helena Karhujoki
viestintäpäällikkö, Lahden kaupunki
Anu-Liisa Rönkä
Anu-Liisa on toiminut organisaatioviestinnän eri tehtävissä yli 25 vuotta. Lahden kaupungin viestintäpäällikkönä hän työskentelee ympäristöviestinnän parissa. Anu-Liisa on koulutukseltaan tiedeviestintään perehtynyt valtiotieteiden tohtori.
Työssään häntä innostaa mahdollisuus viedä ympäristöasioita lähelle asukkaiden arkea. Anu-Liisan työ on palkitsevaa aina kun huomaa viestin menneen perille.
Anu-Liisan motto on: Etsi oma tapasi vaikuttaa.
Merkityksellisen markkinoinnin edelläkävijä
Maria Ansas
Maria on työskennellyt markkinoinnin ja viestinnän parissa jo lähes 20 vuotta. Työurallaan hän on kartuttanut monipuolista kokomusta markkinoinnin ja viestinnän tehtävistä: julkisen sektorin organisaatioissa, monialaisissa projektitiimeissä sekä hektisellä tapahtuma-alalla. Koulutukseltaan Maria on muotoilu ja media-alan medianomi (YAMK) ja markkinoinnin ja tuotekehityksen tradenomi.
Tämänhetkinen työ ympäristöviestinnän ja kaupunkimarkkinoinnin parissa tarjoaa hänelle erittäin kiinnostavan mahdollisuuden nähdä mitä kaikkea markkinointi voi laajimmillaan olla.
Työssään Marialla on pitkään ollut tärkeää tekemisen kulttuuri sekä viestintätekojen merkitys. Hän innostuu erityisesti omaleimaisesta markkinointiviestinnästä, luovasta ja rohkeasta viestinnästä.
Saat verkkokaupastamme ryhmäalennuksen automaattisesti vähintään 3 hengen ryhmille. Voit myös meilata ryhmatarjous@professio.fi – me autamme oikeasti mielellämme.
Sama kingi sisältö on aina taattu – toteutetaanpa koulutus etänä verkon välityksellä, paikan päällä tai hybridinä.
Toteutustapa on muovattu molempiin opetusmuotoihin soveltuvaksi eikä vuorovaikutuksellisuutta ole unohdettu. Modernisti tehty tekninen toteutus ja kouluttajien ammattitaito takaavat reaaliaikaisen ja interaktiivisen vuorovaikutuksen sekä kouluttajan että osallistujien kesken – koulutuksen toteutusmuodosta riippumatta.
Jäikö jokin mietityttämään koulutuksen toteutukseen liittyen? Klikkaa alta vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin. 👇