Viesti vastuullisuudesta vakuuttavasti – hallitse vastuullisuusviestinnän ABC.
Kaikilta odotetaan tänä päivänä vastuullisuustekoja: työtä ilmaston hyväksi, ihmisoikeuksista huolehtimista, hyvinvoinnin varmistamista, vastuunkantoa yhteiskunnasta. Miten vastuullisuudesta kannattaisi viestiä? Kuinka välttää viherpesusyytökset? Kuinka innostaa asiakkaita ja sidosryhmiä osallistumaan ja vaikuttamaan?
Miksi osallistua koulutukseen?
Vaikuta ja erotu vastuullisuusviestinnällä -koulutuksessa pureudut vastuullisuusviestinnän perusteisiin ja sen suunnitteluun. Käymme läpi, mitä odotuksia yhteiskunnalla ja sidosryhmillä on liittyen vastuullisuusviestintään ja ilmastopolitiikkaan sekä miten odotuksiin voisi vastata. Lisäksi pohdimme, miten ja missä vaiheessa organisaation olisi hyvä aloittaa vastuullisuusraportointi, ja mitä toimia se sinulta vaatii.
Koulutuksessa tutustutaan inspiroiviin käytännön esimerkkeihin vastuullisuusviestinnästä ja -keskustelusta. Harjoittelemme myös käytännössä kysymysten kytkemistä oman organisaatiosi todellisuuteen.
Kenelle koulutus sopii?
Koulutus sopii henkilöille, jotka työskentelevät viestinnän ja vastuullisuusteemojen ympärillä. Voit olla esimerkiksi viestinnän asiantuntija, viestintäjohtaja tai viestintäpäällikkö.
TYÖKALUJA
Vakuuttavan vastuullisuusviestinnän suunnitteluun.
EVÄÄT
Hyvän vastuullisuusraportoinnin aloittamiseen ja kehittämiseen.
NÄKÖKULMIA
Ajankohtaisesta ilmastopolitiikan ja -keskustelun päälinjoista.
ESIMERKKEJÄ
Toimivista viestintäkokonaisuuksista meiltä ja maailmalta.
Ohjelma
tiistai 14.3.
- 9.15
-
Ilmastopolitiikan ja -keskustelun nykytila. Sidosryhmien odotukset & ilmastotyö
Sini Harkki,
Pääsihteeri, Greenpeace Nordic
- Ilmastopolitiikka ja ilmastonmuutos – mitä sinun pitää tietää
- Sidosryhmien muuttuvat odotukset
- Vastuullisuusviestintä ja ilmastonmuutos
Pääsihteeri, Greenpeace Nordic
Sini Harkki
Sini johtaa Greenpeace toimintaa pohjoismaissa. Greenpeace on kansainvälinen ympäristöjärjestö, joka toimii 55 maassa. Pohjoismaissa heillä on toimistot Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, 120 työntekijää ja satoja vapaaehtoisia.
Greenpeace tekee töitä merten, metsien ja ilmaston suojelemiseksi.
Aikaisemmin Sini on toiminut ympäristöjärjestöissä kampanja-, asiantuntija- ja johtotehtävissä ja Sini on toiminut myös kaksi vuotta konsulttina, jolloin hän keskittyi auttamaan erilaisia organisaatioita navigoimaan ilmastostrategioitaan.
Tutustu kaikkiin Profession koulutuksiin ja tapahtumiin, joihin valitsemme aina parhaat kouluttajat ja puhujat.
- 11.00
-
Vastuullisuusviestinnän esimerkkejä
Sini Harkki,
Pääsihteeri, Greenpeace Nordic
- Nappaa vinkit onnistumisista
- Miten välttää harha-askeleet?
Pääsihteeri, Greenpeace Nordic
Sini Harkki
Sini johtaa Greenpeace toimintaa pohjoismaissa. Greenpeace on kansainvälinen ympäristöjärjestö, joka toimii 55 maassa. Pohjoismaissa heillä on toimistot Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, 120 työntekijää ja satoja vapaaehtoisia.
Greenpeace tekee töitä merten, metsien ja ilmaston suojelemiseksi.
Aikaisemmin Sini on toiminut ympäristöjärjestöissä kampanja-, asiantuntija- ja johtotehtävissä ja Sini on toiminut myös kaksi vuotta konsulttina, jolloin hän keskittyi auttamaan erilaisia organisaatioita navigoimaan ilmastostrategioitaan.
Tutustu kaikkiin Profession koulutuksiin ja tapahtumiin, joihin valitsemme aina parhaat kouluttajat ja puhujat.
- 13.15
-
Vastuullisuusviestinnän ABC
Heidi Korva,
palkittu viestintäammattilainen & vastuullisuusviestinnän kehittäjä
- Mitä onnistunut vastuullisuusviestintä vaatii?
- Kuinka luot toimivan viestinnän kokonaisuuden?
- Vastuullisuusviestinnän mahdollisuudet ja sudenkuopat
palkittu viestintäammattilainen & vastuullisuusviestinnän kehittäjä
Heidi Korva
Heidi (YTM) on viestintästrategi, konsultti ja kouluttaja, joka on tehnyt töitä vastuullisuusviestinnän parissa 15 vuoden ajan. Hän auttaa asiakkaitaan vastuullisuusviestinnän kehitysprojekteissa ja innostuu strategisesta viestinnästä ja muutoksen aikaan saamisesta.
Viestinnän ammattilaisten ProCom ry on palkinnut Heidin Vuoden viestintäammattilainen 2015 -tittelillä. Palkintoperusteissa mainittiin hänen ansionsa vastuullisuusviestinnän kehittäjänä. Heidi on myös toinen vastuullisuusteemoja ruotivan Pesula-podcastin juontajista.
Motto: ”Onnistunut vastuullisuusviestintä ei tyrkytä. Se kasvattaa luottamusta, ilahduttaa ja innostaa toimimaan.”
johtava konsultti, yrittäjä, Communiké Oy
- 14.45
-
Kaupunkisukset ja muita menestystarinoita Lahden ympäristöviestinnästä
Anu-Liisa Rönkä,
viestintäpäällikkö, Lahden kaupunki Maria Ansas,
Merkityksellisen markkinoinnin edelläkävijä
- Lahden tarina perinteisestä teollisuuskaupungista Euroopan johtavaksi ympäristökaupungiksi
- Viestintä Euroopan ympäristöpääkaupungin maineen rakentajana
- Parhaat palat kampanjoistamme
viestintäpäällikkö, Lahden kaupunki
Anu-Liisa Rönkä
Anu-Liisa on toiminut organisaatioviestinnän eri tehtävissä yli 25 vuotta. Lahden kaupungin viestintäpäällikkönä hän työskentelee ympäristöviestinnän parissa. Anu-Liisa on koulutukseltaan tiedeviestintään perehtynyt valtiotieteiden tohtori.
Työssään häntä innostaa mahdollisuus viedä ympäristöasioita lähelle asukkaiden arkea. Anu-Liisan työ on palkitsevaa aina kun huomaa viestin menneen perille.
Anu-Liisan motto on: Etsi oma tapasi vaikuttaa.
Merkityksellisen markkinoinnin edelläkävijä
Maria Ansas
Maria on työskennellyt markkinoinnin ja viestinnän parissa jo lähes 20 vuotta. Työurallaan hän on kartuttanut monipuolista kokomusta markkinoinnin ja viestinnän tehtävistä: julkisen sektorin organisaatioissa, monialaisissa projektitiimeissä sekä hektisellä tapahtuma-alalla. Koulutukseltaan Maria on muotoilu ja media-alan medianomi (YAMK) ja markkinoinnin ja tuotekehityksen tradenomi.
Tämänhetkinen työ ympäristöviestinnän ja kaupunkimarkkinoinnin parissa tarjoaa hänelle erittäin kiinnostavan mahdollisuuden nähdä mitä kaikkea markkinointi voi laajimmillaan olla.
Työssään Marialla on pitkään ollut tärkeää tekemisen kulttuuri sekä viestintätekojen merkitys. Hän innostuu erityisesti omaleimaisesta markkinointiviestinnästä, luovasta ja rohkeasta viestinnästä.
keskiviikko 15.3.
- 9.15
-
Case Valio: Yrityksen vastuullisuusviestintä rakentuu konkreettisista teoista
Helena Karhujoki,
viestintäjohtaja, Valio
- Miten ruokatalo Valio viestii vastuullisuudesta?
- Mistä palasista omaa vastuullisuusviestintää kannattaa lähteä rakentamaan?
- Mitä tehdä, kun kohdalle tulee haasteellisia tilanteita?
viestintäjohtaja, Valio
Helena Karhujoki
- 10.45
-
Eväät hyvään vastuullisuusraportointiin
Anniina Mustalahti ,
yritysvastuuseen erikoistunut viestintäammattilainen
- Pitääkö tai kannattaisiko meidänkin raportoida vastuullisuudesta?
- Johdatus raportointistandardeihin ja esimerkkejä eri kokoisten yritysten raportointityyleistä
- Näin pääset alkuun ja rakennat toimivat rutiinit
- Valmista tuli – hyödynnä tuotokset monipuolisesti viestinnässä
yritysvastuuseen erikoistunut viestintäammattilainen
Anniina Mustalahti
Anniinan intohimona on tehdä selkeää ja rehellistä viestintää monimutkaisista vastuullisuusaiheista. Anniina on työskennellyt tiiviisti niin maan tunnetuimpien kuin aloittelevienkin yritysten vastuullisuusviestinnän ja raportoinnin kehitysprojekteissa.
Hänen ja asiakkaan yhdessä tuottama Tokmannin vastuullisuusraportti palkittiin vuoden nousijana raportointikilpailussa 2019. Anniina on myös yksi vastuullisuuden edelläkävijänä tunnetun asustemerkki Lovian perustajista.
- 13.15
- TYÖSKENTELYÄ & KESKUSTELUA
-
Vastuullisuusviestinnän suunnittelu
Heidi Korva,
palkittu viestintäammattilainen & vastuullisuusviestinnän kehittäjä
- Miten liikkeelle viestinnän suunnittelussa? Suunnittelun vaihteet
- Mistä on tärkeää viestiä?
- Suunnittelun työkaluja
palkittu viestintäammattilainen & vastuullisuusviestinnän kehittäjä
Heidi Korva
Heidi (YTM) on viestintästrategi, konsultti ja kouluttaja, joka on tehnyt töitä vastuullisuusviestinnän parissa 15 vuoden ajan. Hän auttaa asiakkaitaan vastuullisuusviestinnän kehitysprojekteissa ja innostuu strategisesta viestinnästä ja muutoksen aikaan saamisesta.
Viestinnän ammattilaisten ProCom ry on palkinnut Heidin Vuoden viestintäammattilainen 2015 -tittelillä. Palkintoperusteissa mainittiin hänen ansionsa vastuullisuusviestinnän kehittäjänä. Heidi on myös toinen vastuullisuusteemoja ruotivan Pesula-podcastin juontajista.
Motto: ”Onnistunut vastuullisuusviestintä ei tyrkytä. Se kasvattaa luottamusta, ilahduttaa ja innostaa toimimaan.”
johtava konsultti, yrittäjä, Communiké Oy
- 13.45
-
Innostavaa viestintää vastuullisuudesta
Heidi Korva,
palkittu viestintäammattilainen & vastuullisuusviestinnän kehittäjä
- Kanavassa kanavan ehdoin: erilaiset sisältöformaatit käyttöön
- Esimerkkejä meiltä ja maailmalta
- Kuinka viestiä haastavista teemoista?
palkittu viestintäammattilainen & vastuullisuusviestinnän kehittäjä
Heidi Korva
Heidi (YTM) on viestintästrategi, konsultti ja kouluttaja, joka on tehnyt töitä vastuullisuusviestinnän parissa 15 vuoden ajan. Hän auttaa asiakkaitaan vastuullisuusviestinnän kehitysprojekteissa ja innostuu strategisesta viestinnästä ja muutoksen aikaan saamisesta.
Viestinnän ammattilaisten ProCom ry on palkinnut Heidin Vuoden viestintäammattilainen 2015 -tittelillä. Palkintoperusteissa mainittiin hänen ansionsa vastuullisuusviestinnän kehittäjänä. Heidi on myös toinen vastuullisuusteemoja ruotivan Pesula-podcastin juontajista.
Motto: ”Onnistunut vastuullisuusviestintä ei tyrkytä. Se kasvattaa luottamusta, ilahduttaa ja innostaa toimimaan.”
johtava konsultti, yrittäjä, Communiké Oy
- 15.15
- TYÖSKENTELYSESSIO
-
Innostavaa viestintää vastuullisuudesta - jatkuu
Heidi Korva,
palkittu viestintäammattilainen & vastuullisuusviestinnän kehittäjä
- Viestinnän ideointia & keskustelua erilaisista esimerkeistä
- Työskentelysessio: Viestinnän suunnittelua ja/tai ideointia
palkittu viestintäammattilainen & vastuullisuusviestinnän kehittäjä
Heidi Korva
Heidi (YTM) on viestintästrategi, konsultti ja kouluttaja, joka on tehnyt töitä vastuullisuusviestinnän parissa 15 vuoden ajan. Hän auttaa asiakkaitaan vastuullisuusviestinnän kehitysprojekteissa ja innostuu strategisesta viestinnästä ja muutoksen aikaan saamisesta.
Viestinnän ammattilaisten ProCom ry on palkinnut Heidin Vuoden viestintäammattilainen 2015 -tittelillä. Palkintoperusteissa mainittiin hänen ansionsa vastuullisuusviestinnän kehittäjänä. Heidi on myös toinen vastuullisuusteemoja ruotivan Pesula-podcastin juontajista.
Motto: ”Onnistunut vastuullisuusviestintä ei tyrkytä. Se kasvattaa luottamusta, ilahduttaa ja innostaa toimimaan.”
johtava konsultti, yrittäjä, Communiké Oy
Kouluttajat
palkittu viestintäammattilainen & vastuullisuusviestinnän kehittäjä
Heidi Korva
Heidi (YTM) on viestintästrategi, konsultti ja kouluttaja, joka on tehnyt töitä vastuullisuusviestinnän parissa 15 vuoden ajan. Hän auttaa asiakkaitaan vastuullisuusviestinnän kehitysprojekteissa ja innostuu strategisesta viestinnästä ja muutoksen aikaan saamisesta.
Viestinnän ammattilaisten ProCom ry on palkinnut Heidin Vuoden viestintäammattilainen 2015 -tittelillä. Palkintoperusteissa mainittiin hänen ansionsa vastuullisuusviestinnän kehittäjänä. Heidi on myös toinen vastuullisuusteemoja ruotivan Pesula-podcastin juontajista.
Motto: ”Onnistunut vastuullisuusviestintä ei tyrkytä. Se kasvattaa luottamusta, ilahduttaa ja innostaa toimimaan.”
johtava konsultti, yrittäjä, Communiké Oy
Pääsihteeri, Greenpeace Nordic
Sini Harkki
Sini johtaa Greenpeace toimintaa pohjoismaissa. Greenpeace on kansainvälinen ympäristöjärjestö, joka toimii 55 maassa. Pohjoismaissa heillä on toimistot Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, 120 työntekijää ja satoja vapaaehtoisia.
Greenpeace tekee töitä merten, metsien ja ilmaston suojelemiseksi.
Aikaisemmin Sini on toiminut ympäristöjärjestöissä kampanja-, asiantuntija- ja johtotehtävissä ja Sini on toiminut myös kaksi vuotta konsulttina, jolloin hän keskittyi auttamaan erilaisia organisaatioita navigoimaan ilmastostrategioitaan.
Tutustu kaikkiin Profession koulutuksiin ja tapahtumiin, joihin valitsemme aina parhaat kouluttajat ja puhujat.
yritysvastuuseen erikoistunut viestintäammattilainen
Anniina Mustalahti
Anniinan intohimona on tehdä selkeää ja rehellistä viestintää monimutkaisista vastuullisuusaiheista. Anniina on työskennellyt tiiviisti niin maan tunnetuimpien kuin aloittelevienkin yritysten vastuullisuusviestinnän ja raportoinnin kehitysprojekteissa.
Hänen ja asiakkaan yhdessä tuottama Tokmannin vastuullisuusraportti palkittiin vuoden nousijana raportointikilpailussa 2019. Anniina on myös yksi vastuullisuuden edelläkävijänä tunnetun asustemerkki Lovian perustajista.
viestintäjohtaja, Valio
Helena Karhujoki
viestintäpäällikkö, Lahden kaupunki
Anu-Liisa Rönkä
Anu-Liisa on toiminut organisaatioviestinnän eri tehtävissä yli 25 vuotta. Lahden kaupungin viestintäpäällikkönä hän työskentelee ympäristöviestinnän parissa. Anu-Liisa on koulutukseltaan tiedeviestintään perehtynyt valtiotieteiden tohtori.
Työssään häntä innostaa mahdollisuus viedä ympäristöasioita lähelle asukkaiden arkea. Anu-Liisan työ on palkitsevaa aina kun huomaa viestin menneen perille.
Anu-Liisan motto on: Etsi oma tapasi vaikuttaa.
Merkityksellisen markkinoinnin edelläkävijä
Maria Ansas
Maria on työskennellyt markkinoinnin ja viestinnän parissa jo lähes 20 vuotta. Työurallaan hän on kartuttanut monipuolista kokomusta markkinoinnin ja viestinnän tehtävistä: julkisen sektorin organisaatioissa, monialaisissa projektitiimeissä sekä hektisellä tapahtuma-alalla. Koulutukseltaan Maria on muotoilu ja media-alan medianomi (YAMK) ja markkinoinnin ja tuotekehityksen tradenomi.
Tämänhetkinen työ ympäristöviestinnän ja kaupunkimarkkinoinnin parissa tarjoaa hänelle erittäin kiinnostavan mahdollisuuden nähdä mitä kaikkea markkinointi voi laajimmillaan olla.
Työssään Marialla on pitkään ollut tärkeää tekemisen kulttuuri sekä viestintätekojen merkitys. Hän innostuu erityisesti omaleimaisesta markkinointiviestinnästä, luovasta ja rohkeasta viestinnästä.
Koulutuksen hinnat
Mikä on hintaryhmäsi – julkinen vai yksityinen? Meidän määritelmän löydät täältä.
SUPER EARLY BIRD
Julkinen sektori: 799 €
Yksityinen sektori: 1149 €
Voimassa 13.1.2023 asti.
OSTA LIPUTNORMAALIHINTA
Julkinen sektori: 899 €
Yksityinen sektori: 1 249 €
Voimassa 14.3.2023 asti.
OSTA LIPUTSinua saattaisi kiinnostaa myös
Saat verkkokaupastamme ryhmäalennuksen automaattisesti vähintään 3 hengen ryhmille. Voit myös meilata ryhmatarjous@professio.fi – me autamme oikeasti mielellämme.
OSTA LIPUTLaadukas koulutuskokemus paikasta riippumatta.
Sama kingi sisältö on aina taattu – toteutetaanpa koulutus etänä verkon välityksellä, paikan päällä tai hybridinä.
Toteutustapa on muovattu molempiin opetusmuotoihin soveltuvaksi eikä vuorovaikutuksellisuutta ole unohdettu. Modernisti tehty tekninen toteutus ja kouluttajien ammattitaito takaavat reaaliaikaisen ja interaktiivisen vuorovaikutuksen sekä kouluttajan että osallistujien kesken – koulutuksen toteutusmuodosta riippumatta.
Jäikö jokin mietityttämään koulutuksen toteutukseen liittyen? Klikkaa alta vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin. 👇
USEIN KYSYTTYÄ