ILMOITTAUDU
Saat -10 % alennuksen vähintään 3 hengelle.
Kaipaatko toista ajankohtaa, toteutusmuotoa tai sijaintia? Räätälöidään teille sopiva kokonaisuus. Lue lisää
-
25. maalis 2025
Etäkoulutus
Kohti kiertotalouteen siirtymistä ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.
Kansainvälinen standardointijärjestö ISO julkaisi toukokuussa 2024 ensimmäisen kansainväliset standardit kiertotalouden periaatteiden toteuttamiseen. Kiertotalouteen siirtymisen tueksi tarvitaan yhteisiä termejä ja määritelmiä, periaatteita, toimintamalleja ja mittareita. ISO 59000 -sarjan standardeilla tuetaan kiertotalouteen siirtymistä ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.
Kiertotalouden ISO-standardit -koulutuksessa syvennytään ensimmäisiin kiertotalouden kansainvälisiin standardeihin, ISO 59000 -sarjassa. ISO 59004 -standardi on ns. päästandardi, joka määrittelee kiertotalouden periaatteet ja terminologian, johon voimme jatkossa nojata. Se on juuri suomennettu, mikä oli merkittävä virstanpylväs, sillä standardin myötä saimme kiertotaloudelle yhtenäisen sanaston suomeksi.
Lisäksi koulutuspäivänä esitellään ISO 59010 ja ISO 59020, jotka ohjeistavat kiertotalouden mukaisiin liiketoimintamalleihin ja arvoverkostoihin siirtymiseen, sekä kiertotaloudellisen suorituskyvyn mittaamiseen ja arviointiin. Näiden keskeisten standardien lisäksi esitellään muita valmistuneita ja valmisteilla olevia standardeja, sekä kerrotaan myös eurooppalaisen standardisoinnin tilanteesta.
Koulutuksen aikana:
- Saat käsityksen kiertotalouden kansainvälisen standardisoinnin tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä
- Ymmärrät mitä standardit pitävät sisällään ja miten niitä voi hyödyntää
Kenelle koulutus sopii?
Koulutus on suunnattu henkilöille, jotka toimivat tutkimus-, kehitys-, suunnittelu- tai johtotehtävissä. Koulutus sopii kaikille toimialaoille, organisaatioiden koosta riippumatta.
Katso kaikki vastuullisuus-aiheiset koulutukset ja tapahtumat täältä.
SAA
kokonaisvaltainen katsaus kiertotalouden kansainvälisen standardisoinnin tilanteeseen.
KEHITÄ
valmiuksia hyödyntää standardeja.
OPI
arvioimaan standardien vaikutukset omaan organisaatioosi.
KUULE
kiertotalouden tulevaisuuden näkymistä.
Ohjelma.
Missiona maailman osaavin kansa – luvassa huipputason sisältöä, joka täytyy itse kokea.
- Miksi kansainvälisiä kiertotalouden standardeja tarvitaan? Mitä hyötyä niistä on?
-
- ISO 59000-sarjan julkaistujen standardien esittely
-
-
- ISO 59004 Sanasto, periaatteet ja toteutusohjeet
-
-
-
- ISO 59010 Ohjeita kiertotalouden mukaisiin liiketoimintamalleihin ja arvoverkostoihin siirtymiseen
-
-
-
- ISO 59020 Kiertotaloudellisen suorituskyvyn mittaus ja arviointi
-
- Esimerkkejä standardien soveltamisesta käytännössä
- Eurooppalainen kiertotalouden standardisointi CEN:issä
- Standardisoinnin tulevaisuuden näkymiä ja miten voit osallistua
Kouluttaja.
Meillä on aina osaavimmat kouluttajat, jotka pitävät sinut pari askelta edellä.
johtava asiantuntija, Kiertotalous-Suomi
Paula Eskola
Paula Eskola (DI) on toiminut Motivassa kiertotalouden ja materiaalitehokkuuden johtavana asiantuntijana vuodesta 2008 lähtien. Tällä hetkellä hän toimii Kiertotalous-Suomen palvelukeskuksen vetäjänä. Viime aikoina hänen työpöydällään on ollut myös digitaalisten ratkaisujen ja datan hyödyntämisen edistäminen kiertotaloudessa. Aiemmin hän on vastannut mm. kansallisen teollisia symbiooseja edistävän toimintamallin kehittämisestä, käynnistämisestä ja koordinoinnista, sekä ollut mukana alusta alkaen Materiaalitori.fi -palvelun kehittämisessä. Hän on myös toiminut Business Finlandin Bio and Circular Finland – ohjelman koordinaattorina. Hän toimii myös SFS:n SR 239 Kiertotalous -standardisointiryhmän puheenjohtajana.
Paula on työskennellyt standardisoinnin parissa vuodesta 2009 alkaen. Hän toimii tällä hetkellä SFS:n SR 239 Kiertotalous -standardisointiryhmän puheenjohtajana. Ryhmä toimii kansallisena vastinryhmänä ISO TC323 Circular economy -komitealle. Tämä komitea vastaa kansainvälisestä kiertotalouteen liittyvästä standardisoinnista. Paula toimi vuosina 2009-2019 jäsenenä SFS:n ympäristöasioiden hallinta –komiteassa, joka seuraa ympäristöjohtamisen kansainvälistä standardisointia ja osallistuu ISO 14000 -sarjan standardien laadintaan. Hän toimi Suomen edustajana ISO TC 207 WG8 kansainvälisessä työryhmässä, joka mm. valmisteli materiaalivirtojen kustannusanalyysistandardin (ISO 14051) ja MFCA-menetelmän hyödyntämiseen tuoteketjussa liittyvän standardin (ISO 14052).
Tutustu kaikkiin Profession koulutuksiin ja tapahtumiin, joihin valitsemme aina parhaat kouluttajat ja puhujat.

Koulutuksen hinnat.
Mikä on hintaryhmäsi – julkinen vai yksityinen? Meidän määritelmän löydät täältä.
SUPER EARLY BIRD
Julkinen sektori: 449 €
Yksityinen sektori: 549 €
Voimassa 24.1.2025 asti.
ILMOITTAUDUNORMAALIHINTA
Julkinen sektori: 599 €
Yksityinen sektori: 749 €
Voimassa 25.3.2025 asti.
ILMOITTAUDUOlisiko teitä tulossa useampi?
Joukossa viisaus vahvistuu ja kaverin kanssa on aina hauskempaa. Tarjoamme -10 % ryhmäalennuksen vähintään 3 hengen tai siitä isommille tiimeille. Ilmoittaudu ketterästi verkkokaupan kautta tai kysy tarjousta ryhmatarjous@professio.fi – autamme oikeasti mielellämme.
Kaipaatko toista ajankohtaa, toteutusmuotoa tai sijaintia?
Räätälöidään koulutuksesta teille sopiva kokonaisuus. Räätälöidyllä koulutuksella kehitätte henkilöstönne osaamista juuri niillä taidoilla ja asioilla, joita tarvitsette muuttuvan työelämän haasteisiin – tämä investointi maksaa itsensä taatusti takaisin.
Muut ostivat myös.
Jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme löydät valtavasti koulutuksia ja tapahtumia eri aihealueista.
Myydyimmät vastuullisuus-aiheiset koulutukset.
Kasvun paikka – älä jätä menestystäsi sattuman varaan. Kouluttajamme ovat huippuosaajia ja sisällöt timanttia.
Koulutusinfo.
Jäikö jokin muu asia mietityttämään? Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin löydät täältä.
Kingi sisältö on aina taattu.
Toteutetaanpa koulutus etänä verkon välityksellä, paikan päällä tai hybridinä, toteutustapa on muovattu kaikkiin toteutusmuotoihin soveltuvaksi eikä vuorovaikutuksellisuutta ole unohdettu.
Modernisti tehty tekninen toteutus ja kouluttajien ammattitaito takaavat reaaliaikaisen ja interaktiivisen vuorovaikutuksen sekä kouluttajan että osallistujien kesken. Jäikö jokin asia mietityttämään?