Näin teet hankinnasta ja toimitusketjusta aidosti kestävän – yksi askel kerrallaan.
Yrityksiltä odotetaan tänä päivänä muutakin kuin vain kannattavuutta. Vastuullinen liiketoiminta on muuttunut kriittiseksi tekijäksi yritysten elossa säilymisen ja kilpailukyvyn kannalta.
Vastuulliset hankinnat & toimitusketju -koulutuksessa pääset mukaan tutkimusmatkalle, jossa avataan mitä vastuullinen hankinta ja vastuullinen toimitusketju todella tarkoittavat. Käyt läpi käytännön vaiheita järjestelmällisen strategian luomiseksi, minkä avulla vastuullisuus voidaan integroida osaksi yrityksesi liiketoimintaa.
Tarkastelemme tekijöitä, jotka vaikuttavat toimitusketjun läpinäkyvyyteen ja jäljitettävyyteen, keskittyen samalla niihin liittyviin haasteisiin ja sääntelyihin. Koulutuksessa keskitymme sidosryhmien sitouttamiseen ja sen tärkeyteen.
Lisäksi käsittelemme toimintamalleja, joilla osallistetaan sidosryhmiä – työntekijöitä, toimittajia, asiakkaita ja sijoittajia sekä rakentamaan kestävyydestä yhteinen näkemys ja tavoite.
Koulutuksen avulla lähdet muutosmatkalle, jonka avulla yrityksesi voi päästä hyvään alkuun vastuullisempien toimitusketjujen ja hankintojen rakentamisessa.
Kenelle koulutus sopii?
Koulutus sopii asiantuntijatehtävissä toimiville henkilöille, -päälliköille sekä eri tasoilla vastuullisuuden, liiketoiminnan, hankintojen tai toimitusketjujen parissa työskenteleville.
Osta liput
OPI
ymmärtämään mitä vastuullinen hankinta ja vastuulliset toimitusketjut tarkoittavat käytännössä.
SISÄISTÄ
miten rakennetaan kestävä, systemaattinen ja pitkän aikavälin strategia.
YMMÄRRÄ
mitkä asiat ovat tärkeitä sidosryhmien sitouttamisessa vastuullisten hankintojen ja toimitusketjujen näkökulmasta.
TIEDÄ
mikä olisi tärkeää huomioida toimittajien valinnassa vastuullisuuden näkökulmasta.
Kouluttaja.
Meillä on aina osaavimmat kouluttajat, jotka pitävät sinut pari askelta edellä.
Senior Manager, Environmental Sustainability, Greenstep
Eeva Perälä
Ryhmäliput aina -10 % edullisemmin.
Onnea! Olet tekemässä oikeaa päätöstä, kun tuot kollegasi myös oppimaan. Ryhmäliput on ostettavissa 3 hengen tiimeistä ylöspäin. Osta ryhmäliput suoraan verkkokaupasta tai kysy tarjousta ryhmätarjous@professio.fi tai p. 0400 949 099 (Johanna Niittula, Head of Sales).
Satoja koulutuksia, mutta ei juuri sitä oikeaa?
Ei hätää, se oikea löytyy kyllä. Räätälöi koulutuksesta teille sopiva kokonaisuus – Kaipaatko toista ajankohtaa, toteutusmuotoa tai sijaintia? Vai onko mielessäsi tietty aihealue, johon haluatte täsmäkoulutusta?
Kysy lisätietoja tai tarjousta alta tai varaa suoraan tapaaminen, jossa kartoitetaan juuri teidän tarpeenne.
Koulutusinfo.
Jäikö jokin muu asia mietityttämään? Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin löydät täältä.
Aina 360° osallistumistakuu.
Vaikka missonamme on tehdä Suomesta maailman osaavin kansa, ulottuu yhteydet aina maailman ympäri. Toteutetaanpa koulutus etänä verkon välityksellä, paikan päällä tai hybridinä, toteutustapa on muovattu kaikkiin toteutusmuotoihin soveltuvaksi eikä vuorovaikutuksellisuutta ole unohdettu.
Mietityttääkö jokin muu koulutukseen liittyen? Ei tekosyitä kouluttautumiselle, taklaamme ne kaikki.
Helppo tulla vaikka veneellä. ⚓️
Keilaranta 1 Business Park sijaitsee meren rannalla Espoon Keilaniemessä, lähellä Helsingin ydinkeskustaa. Länsimetron pysäkki ja taksiasema ovat kiinteistöä vastapäätä sekä autoille löytyy paljon parkkipaikkoja. Espoolaisille myös purjevene on mahdollinen. 😊