Tuula Kääriäinen
optikko, ortoptisti, näkövammaistaitojen ohjaaja, Näkövammaisten liitto
Vuodesta 2002 lähtien Tuula on työskennellyt optikkona, ortoptistina, näkövammaistaitojen ohjaajana ja ammatillisen kuntoutuksen ohjaajana Näkövammaisten liiton Kuntoutus-Iiriksessä. Aiemmin hän on toiminut optikkona optikkoliikkeissä Suomessa, ortoptistina Yhdysvalloissa sekä optometrian lehtorina Helsingin ammattikorkeakoulussa.
Tuula on innokas kehittämään osaamistaan ja hänen päämääränään on yhdistää näkövammaistyö osaksi optista alaa. Hänellä on laaja-alainen näkemys eri-ikäisten henkilöiden normaalista näkemisestä sekä erilaisista näkemisen haasteista. Työpolkuaan Tuula kuvailee erittäin mielenkiintoiseksi, joka muuttuu jatkuvasti. Hänen asiantuntemuksensa on auttanut monia henkilöitä pärjäämään paremmin kotona, työssä, opinnoissa sekä vapaa-ajalla.
”Nykyhetken työssäni minua innostaa tekemisen meininki yhdessä kuntoutujan kanssa. Mottonani on: ’Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.'”