Neurologian emeritusprofessori Risto O. Roine on toiminut Tyks Neurokeskuksen johtajana ja Turun yliopiston neurologian oppiaineen esimiehenä, kardiovaskulaarialan kliinisten monikeskustutkimusten johtotehtävissä sekä potilasjärjestön ylilääkärinä ja Suomen Aivot ry:n puheenjohtajana.
Roine toimi STM:n asettaman Long Covid -asiantuntijaryhmän puheenjohtajana koko sen toimikauden ajan. Asiantuntijaryhmän tehtävänä oli seurata ja analysoida kansallisesti ja kansainvälisesti kertyvää tietoa ja kokemusta ja antaa tarvittaessa lausuntoja ja toimenpide-ehdotuksia muun muassa päätöksenteon tueksi. Ryhmä julkaisi tammikuussa 2023 loppuraportin Long Covidia sairastavan hoidon ja kuntoutuksen järjestämisestä Suomessa. Asiantuntijatyön lisäksi Roine on hoitanut vastaanotollaan Long Covid -potilaita koko pandemian ajan.