Piritta Mattila
Tulosaluejohtaja, Kotiin vietävät palvelut, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Kehittäjä, kehittyvä, luova ja monessa työtehtävässä koeteltu sote-alan ammattilainen. Kokemusta ja taitoa perustyöstä asiantuntijatehtävien ja lähiesihenkilötyön kautta keskijohtoon. Työskennellyt vuodesta 1993 ikääntyneiden asiakkaiden parissa. Työnantajina työuran aikana kuntia, kaupunkeja, kuntayhtymiä kuin yrityksiä ja järjestöjäkin.
Vahva strateginen työote, uskallus kokeilla, ideoida ja myös epäonnistua. Merkittävä vahvuus kehityshankkeet ja erityisesti teknologisia ratkaisuja sisältävät hankkeet sekä analyysit tuotannosta. Nykyisessä työtehtävässä isoina kehittämishankkeina teknologisten ratkaisujen lisääminen kotihoidon asiakkaille ja henkilöstölle, kotihoitotyön tehostaminen yt-toimena, sekä kotiin vietävien palveluiden laajempi kehittäminen kohti laadukkaampaa, vaikuttavampaa ja tehokkaampaa toimintaa osana hyvinvointialuetta.
Työssä hänet saa innostumaan haastavat tilanteet, vaikeasti löydettävät ratkaisut, analyysit ja raportit. Tiukassa työtahdissa saa itsestä paljon irti.
Mitään ei saavuta, jos ei uskalla!