Mikael Rautanen on yrittäjä, sijoittajayhteisön rakentaja ja yksi Inderesin perustajista. Hän on johtanut yhtiön kasvua sen perustamisesta lähtien ja ollut rakentamassa Inderesiä pienestä asiantuntijayrityksestä kansainväliseksi listayhtiöksi. Vuonna 2021 Inderes listautui Helsingin pörssiin, ja tänä päivänä yhtiö palvelee satoja pörssiyhtiöitä sekä kymmeniätuhansia sijoittajia Pohjoismaissa ja Euroopassa.
Rautanen tunnetaan näkemyksellisestä johtamisestaan, pitkäjänteisestä kasvun rakentamisesta sekä kyvystään tehdä vaikeita strategisia valintoja epävarmassa toimintaympäristössä. Vuonna 2025 hänet palkittiin Vuoden tulevaisuuden johtajana tunnustuksena uudistavasta johtajuudestaan ja vaikuttavasta kasvutyöstään.