Mika Kiikeri
psykologi, Rinnekodit
Mika Kiikeri työskentelee psykologina Rinnekodeilla. Hänen työnkuvaansa kuuluu osallistuminen kehitysvammapsykiatristen tutkimus- ja kuntoutusjaksojen toteuttamiseen osana moniammatillista hoitotiimiä. Muita tehtäviä ovat esimerkiksi itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen liittyvien arvioiden tekeminen sekä henkilökunnan koulutus ja konsultointi.