Matti Paavonen
Pääekonomisti, Sitra
Matti Paavonen on Sitran pääekonomisti ja tiedon hyödyntämisen asiantuntija. Hän on työskennellyt pitkään ekonomistitehtävissä eri organisaatioissa, mutta omaa myös taustaa tiedon alkulähteiltä tilastotuotannosta. Matti ei ole ”vain” ekonomisti, vaan hänellä on myös käytännön liike-elämän kokemusta konsulttiyhtiön liiketoimintajohtajana. Pitkä kokemus työmarkkinajärjestöistä taas on antanut hänelle poikkeuksellisen hyvän ymmärryksen työmarkkinoiden toiminnasta ja työmarkkinapolitiikasta. Nykyisessä tehtävässään Sitrassa Matti keskittyy etenkin tulevaisuuksien ennakointiin, talouden pitkän aikavälin näkymiin ja talouden kasvun laaja-alaiseen analyysiin.
Matti väittää tuntevansa kotimaiset ja kansainväliset tietolähteet keskimääräistä paremmin, mutta ennen kaikkea hänellä on taito muodostaa laajoista aineistoista kirkas kokonaiskuva ja viestiä se selkeästi.
Matin mielestä ekonomistin tärkein taito on kyky samaistua toisen asemaan, koska se auttaa ennakoimaan ihmisten toimintaa.
Tutustu kaikkiin Profession koulutuksiin ja tapahtumiin, joihin valitsemme aina parhaat kouluttajat ja puhujat.