Mariela Nortama
kaupallinen johtaja, Compass Group
Mariela luotsaa juuri yhdistyneen Compass Group Suomen ja aiemman Fazer Food Services Suomen uudenlaisten palvelu- ja ruokaratkaisujen kehitystä kohti tulevaisuuden asiakkaiden erilaistuvia tarpeita. Työnmurros sekä väestörakenteen muutokset haastavat toimijoita yhteiskehittämään innovatiivisia ratkaisuja tietoisille kuluttajille yhdessä sopimusasiakkaiden kanssa. Teemme ruokaa suurella intohimolla luotettavana ruokapalvelu- ja ravintolakumppanina tulevaisuuden tarpeisiin.
Mariela on utelias kauppatieteilijä, joka uskoo maailman nopeaan muutokseen ja yhdessä tekemisen voimaan. Hän on aiemmin toiminut myyntitehtävissä high tech ja telekommunikaation alalla ja ratkaisumyynnin johtajana Fazer Food Servicesillä vuodesta 2015 lähtien. Mariela rakentaa nyt uudessa roolissaan merkittävän kansainvälisen tuen ja esimerkkien avulla paikallisia, asiakaslähtöisiä ruokapalveluja niin päiväkotien lapsille, koululaisille, opiskelijoille, työssäkäyville kuin senioreille, Suomessa noin 130 000 aterian verran päivässä.