Skip to content

Maria Malho

kaupungistumisen ja tulevaisuuden tutkija & opettaja, Demos Helsinki & Aalto yliopisto

Marian ydinosaamista ovat globaalien valtarakenteiden muutosten tutkimus, kaupungit poliittisina toimijoina & turvallisuuden tulevaisuus ja uudet turvallisuustoimijat. Hän on toiminut projektipäällikkönä ja asiantuntijana tutkimus- ja konsulttiprojekteissa, joiden teemoina on ollut muun muassa ihmislähtöiset pohjoismaiset kaupungit, hyvinvointivaltion tulevaisuus, kansallinen ennakointijärjestelmä ja avaruuden hyödyntämisen mahdollisuudet.

Maria on myös luennoitsijana Aalto-yliopiston ja Helsingin seudun kesäyliopiston tulevaisuudentutkimuksen kursseilla. Hän on aiemmin työskennellyt turvallisuus- ja puolustuspolitiikan parissa, globaalin toimitusketjun hallinnassa ja pankkialalla. Vapaa-ajallaan Maria toimii kirjoittajana kansainvälisen politiikan ilmiöitä sekä suomalaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevässä sitoutumattomassa verkkolehdessä The Ulkopolitistissa.