Skip to content

Leo Stranius

Tunnettu yhteiskunnallinen vaikuttaja & ekologisen elämän edelläkävijä

Leo toimii Third Rock Finlandin toimitusjohtajana ja osakkaana. Yritys edistää yritysten ja organisaatioiden vastuullisuustyötä sekä siirtymistä hiilineutraaliin kiertotalouteen, jossa luonnon monimuotoisuus lisääntyy. Stranius on toiminut yli 20 vuoden ajan suomalaisessa ympäristöliikkeessä. Hänet tunnetaan ekologisen elämän puolustajana ja esittämästään hiilineutraalisuuden vaatimuksesta sekä Ekoisi-blogistaan.

Aiemmin Stranius on työskennellyt Kansalaisareenan, Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja. Hän on kirjoittanut vuonna 2019 julkaistun omaelämäkerran Ekoistin muistelmat. Leo on myös muun muassa HSY:n hallituksen, Uudenmaan liiton maakuntahallituksen sekä Keskuskauppakamarin Vastuullisuuslautakunnan jäsen. Hän toimii myös S-ryhmän Vastuullisuuden Advisory Group:ssa sekä Climate Leadership Coalition (CLC) Advisory Board:ssa.

 

Tulevat koulutukset, vetäjänä Leo Stranius

Blogikirjoituksissa