Krista Jäntti
generatiivisen tekoälyn ja metaversumin asiantuntija
Krista Jäntti on perustanut kaksi yritystä, jotka ovat erikoistuneet XR-, AI- ja lohkoketjuteknologioiden hyödyntämiseen. Tällä hetkellä hän toimii Business Advisorina ja Program managerina Aalto yliopiston Digital Creatives -inkubaatio-ohjelmassa, joka tukee luovien alojen kasvua ja yrittäjyyttä mm, interaktiivisen median, XR:n, AI:n, äänisuunnittelun ja elokuvatuotannon alueilla.
Krista on tunnettu siitä, että hän on aina eturintamassa kokeilemassa ja hyödyntämässä uusimpia teknologioita. Hänet valittiin tänä vuonna kansainväliseen Top 100 Women of the Future in Emerging Tech -kirjaan mukaan. Hän on toiminut lukuisissa suomalaisissa startupeissa ja korporaatioissa strategisena suunnittelijana ja neuvonantajana XR & AI:n parissa, mm yrityksissä Varjo, Zoan, Elisa, Sulava ja Nokia. Virtuaalitodellisuusmaailmoissa hän on liikkunut vuodesta 2017 ja generatiivista tekoälyvideotaidetta hän on tehnyt viime vuodet.