Skip to content

Kimmo Järvelin

Prosessijohtamisen edelläkävijä

Kimmo on toiminut konsulttina noin 30 vuotta liikkeenjohdon konsulttiyrityksissä ja ICT-alalla. Hänen ydinosaamisensa prosessijohtaminen on ollut perustana niin laatujohtamisessa, tietojärjestelmien kehittämisessä, toiminnan kehittämisessä kuin strategisissa hankkeissakin. Kimmo on kollegoidensa kanssa julkaissut myös kirjoja laadusta, prosesseista ja ketteryydestä.

Merkittävimpiä kehityskulkuja ovat olleet strategian, tietojärjestelmien ja toimintatapojen yhteenkuuluvuuden lisääntyminen ja metodien kehittyminen. Vuosikymmeniä vanhat laatujohtamisen keinot toimivat edelleen, ja lisää työkaluja on syntynyt ketteryyden, palvelumuotoilun ja ohjelmistorobotiikan kautta.

Tärkeätä prosessijohtamisessa, niin kuin johtamisessa yleensäkin, on Kimmon mielestä vilpittömyys – puhuminen asioista niiden oikeilla nimillä. Prosessien kehittäminen ilman sen suurempaa vaikutusta yksilöiden valtaan voi olla aivan yhtä tehokasta kuin vallan ja vastuun uudelleenmäärittelyt prosessinäkökulmasta. Prosessien johtaminen on joissakin tilanteissa välttämätöntä, mutta toisissa prosessien kehittäminen riittää mainiosti. Pääasia, että kaikki tietävät, mitä prosessien kehittämisellä tai johtamisella tavoitellaan. Parhaat kokemukset työuralta ovat nimenomaan tilanteista, joissa politikointi on jätetty taka-alalle ja kaikki ovat keskittyneet kokonaisuuden ja tulosten kehittämiseen.

Tulevat koulutukset, vetäjänä Kimmo Järvelin

Blogikirjoituksissa