Skip to content

Johanna Sinkkonen

itseohjautuvan organisaation kokenut kehittäjä & alueosallisuuspäällikkö, Helsingin kaupunginkanslia

Johanna on johtanut organisaation matkaa kohti itse- ja yhteisöohjautuvuutta ensimmäisten joukossa Suomessa, ollessaan mukana kehittämässä mallia Järvenpään kotihoidossa. Aiemmin hän on myös mm. toiminut tulosaluejohtajana Etevan kuntayhtymässä sekä johtanut Vantaan sairaalan kehittämistoimintaa, jossa hyödynnettiin kokemuksia itseohjautuvuudesta henkilöstölähtöisesti. Johanna on erikoistunut muutoksen johtamiseen, jaetun johtajuuden ja tavoitejohtamisen edistämiseen sekä itse- ja yhteisöohjautuvuuden johtamiseen.

”Sain ensimmäisten joukossa johtaa itse- ja yhteisöohjautuvuuden muutosta. Lisäksi, monissa johtamissani työyhteisöissä olemme voittaneet lukuisia innovaatio- ja kehittämispalkintoja, kuten esimerkiksi valtakunnallisen Vuoden vanhusteko-palkinnon vuonna 2016.” Työssään Johannaa innostaa eri ihmisten kanssa yhdessä työskenteleminen ja kehittäminen, johon sisältyy innovointia ja kokeilemista sekä onnistumisia ja epäonnistumisia. Johannan työelämän motto on ”Hyvinvoiva huominen rakennetaan yhdessä”.

Tulevat koulutukset, vetäjänä Johanna Sinkkonen

Blogikirjoituksissa