Skip to content

Elina Aalto

ammattinäyttelijä, yrittäjä ja esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen valmentaja.

Elina on valmentanut esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja lukuisissa yrityksissä ja yliopistoissa yli viidentoista vuoden ajan. Hänen pitkäaikaisimpiin asiakkaihinsa lukeutuvat mm. Aalto Yliopisto, SPJL sekä Slushista ponnistanut puhujavalmennusohjelma Talk The Talk ry.

Yritysmaailman lisäksi lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus lukuisissa työryhmissä ammattinäyttämöillä on opettanut Elinalle valtavasti niin esiintymisestä kuin kommunikaatiosta. Elinan mukaan harjoittelemalla kenestä tahansa voi tulla loistava esiintyjä ja puhuja. Itseä ja omia toimintatapoja kehittämällä kuka tahansa pystyy kohtaamaan toisen ihmisen läsnä olevasti, rehellisesti ja rakentavasti.

Elinan kunniatehtävä on auttaa valmennettaviani kohti näitä tavoitteita. Hän rohkaisee valmennettaviaan rikkomaan kuviteltuja rajojaan ja luopumaan epäonnistumisen pelosta. Elina innostaa, osallistaa ja auttaa jalkauttamaan valmennuksissa syntyneet oivallukset työarkeen.

Elinan supervoima on ujoimmankin osallistujan mukaan tempaaminen!

On paljon helpompi tehdä asioita kuin jättää tekemättä.”