Antti Ikonen on helsinkiläinen äänisuunnittelija, säveltäjä ja opettaja. Ikosen tuotanto sisältää musiikkia ja ääniä näyttämöteoksiin, lyhytelokuviin, radioon, taidenäyttelyihin, tilateoksiin ja vuorovaikutteiseen mediaan, ääni-installaatiota taiteellisiin ja kaupallisiin tarkoituksiin sekä sävellyksiä erilaisille kokoonpanoille. Ikonen on työskennellyt radiomainos- ja multimediatuottajana 1980 – 90-luvuilla, sekä kosketinsoittajana lukuisissa rock- ja kokeellisissa yhtyeissä.
Antti Ikonen on valmistunut Taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta ja toiminut 1990-luvun alusta äänisuunnittelun ja musiikkiteknologian opettajana useissa yliopistoissa ja korkeakouluissa. Tällä hetkellä hän on vanhempi yliopistonlehtori Aalto-yliopistossa vastuullaan Sound in New Media -maisteriohjelma.
Antti Ikosen johtama Uuden Lastensairaalan äänimaailmahanke voitti International Sound Awards Grand Prix -palkinnon Hampurissa v. 2019.
Kuva: Heta Kaisto