Anne Jarva
arkkitehti & kehittämispäällikkö, maankäyttö ja kaavoitus, Kuntaliitto
Anne on työskennellyt kaavoituksen johtotehtävissä kuntasektorilla, kuntakaavoituksen ohjaajana valtion ympäristöhallinnossa ja kouluttajana eri organisaatioissa. Hän on vaikuttanut kaupunkisuunnitteluun myös kuntapolitiikassa ja järjestötoiminnassa. Tällä hetkellä Annen työsarkaa on kuntien edunvalvonta maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksessa.
Anne osallistuu aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti kaavoitusta koskevan lainsäädännön valmisteluun ja suunnittelumenetelmien kehittämiseen. Hänen käsialansa näkyy monissa kaavoitusta koskevissa oppaissa ja julkaisuissa rantojen maankäytön suunnittelusta kumppanuuskaavoitukseen ja kaupunkiseutujen suunnitteluun.