Skip to content

Kirsi Myllykangas

Väitöskirjatutkija & kokenut hoitotyön opettaja, joka yhdistää teorian ja käytännön

Kirsi on koulutukseltaan sairaanhoitaja (2006) ja valmistunut Terveystieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta Terveystieteiden opettajan koulutusohjelmasta vuonna 2018. Hän aloitti Oulun yliopistossa väitöskirjatutkijana vuonna 2022, jonka puitteissa parhaillaan tarkastelee aivoverenkiertohäiriöön sairastuneiden ohjauksen laatuun liittyviä aiheita digiohjauksen näkökulmasta. 

Hän on työskennellyt sairaanhoitajana kymmenen vuotta erikoissairaanhoidossa pitkäaikaisia ja akuutteja sydän-, keuhko- ja munuaissairauksia sairastavien potilaiden parissa. Kirsi siirtyi opetustyöhön kokoaikaisesti Oulun ammattikorkeakouluun vuonna 2016. Hän on opettanut laaja-alaisesti muun muassa kliiniseen hoitotyöhön, kivun hoitoon, hoidon tarpeen arviointiin ja potilasohjaukseen liittyviä aiheita. 

Hoitotyössä Kirsin mielestä tärkeintä on aito potilas- tai asiakaslähtöisyys ja hoidon kokonaisvaltaisuus. Kirsille se merkitsee sitä, että asiakkaan tarpeista, oireista ja ajatuksista ollaan aidosti kiinnostuneita, häntä kuunnellaan ja tuetaan itse tekemään sellaisia omahoitoon liittyviä päätöksiä, jotka sopivat hänen arkeensa ja elämäntilanteeseensa.

Tulevat koulutukset, vetäjänä Kirsi Myllykangas

Blogikirjoituksissa