Skip to content

Kaisa Huuhtanen

erityisasiantuntija, Ikäteknologiakeskus, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry

Kaisa Huuhtanen työskentelee VALLIn Ikäteknologiakeskuksessa erityisasiantuntijana. Kaisa toimi kotihoidossa ja palvelutaloissa terveydenhoitajana n 10 vuotta ennen valmistumistaan hyvinvointiteknologian insinööriksi. Tämän jälkeen hän on työskennellyt Vanhus- ja vammaispalveluiden teknologiakoordinaattorina Vantaalla ja ollut kehittämässä Apotti -järjestelmää ennekuin aloitti nykyisessä tehtävässään Ikäteknologiakeskuksessa. Kaisa on myös suorittanut ylemmän tutkinnon käyttäjäkeskeisessä suunnittelussa.

Tärkeintä työssä on ollut aina tukea ikääntyneen omaa toimijuutta, unohtamatta hoitohenkilökunnan näkökulmaa olemassa olevien voimavarojen vahvistajana. Teknologia on hyvä väline lisätä itsenäistä selviämistä ja vahvistaa osallisuutta yhteiskunnassa. Ikäteknologiakeskuksen motto summaa tämän hyvin: Teknologia kuuluu kaikille!