Hanne Kalmari on jo pitkän polun taivaltanut lapsi- ja perhepalveluiden sekä palvelujärjestelmän asiantuntija, joka toiminut työuransa aikana niin kliinikkona, johtajana kuin kansallisen tason kehittämis- ja ohjaustehtävissäkin. Nykyisessä työssään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikkönä hänen työpanoksensa kohdentuu erityisesti sosiaalihuollon perhepalveluihin, perheoikeudellisiin palveluihin sekä perhekeskustoiminnan edistämiseen. Koulutukseltaan hän on kehityspsykologian erikoispsykologi.
Hannea kiehtoo kasvun ihme niin luonnossa, viisaudessa kuin lapsissakin. Hän ajattelee Lapsen oikeuksien julistuksen mukaisesti, että vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta, kehityksestä ja hyvinvoinnista, mutta yhteiskunnalla on vastuu tukea vanhempia tässä tehtävässä. Vanhemmuuden ja perhesuhteiden tukeminen on sosiaalihuollon perhepalveluiden ydintehtävä.