Skip to content

Anna-Riitta Kujala

asemakaavapäällikkö yli 20 vuoden kokemuksella

Anna-Riitta työskentelee tällä hetkellä Vantaan kaupungin asemakaavapäällikkönä. Hänellä on 20 vuoden kokemus rakentamisen ja kaupunkiympäristön toimialalta asiantuntijatehtävistä ja 10 vuotta vastuullisissa johtamistehtävissä Suomessa ja ulkomailla.

Anna-Riitta on mm. maahantuonut YK:n kestävän kaupungin konseptia yhdessä SITRA:n kanssa ja johtanut ensimmäisenä suomalaisena kuntaorganisaationa kaupunkisuunnittelun tekoälypilottia. Anna-Riitan johtamaa Kivistön keskustan suunnittelua on palkittu SAFA-palkinnolla laadukkaasta kaupunkimaisesta suunnittelusta ja toteutuksesta ja Elävä kaupunkikeskusta –palkinnolla ennakkoluulottomasta kaupunkikehittämisestä.

Anna-Riitta haluaa työssään ennalta ehkäistä sosiaalista segregaatiota, hillitä ja sopeuttaa kaupunkeja ilmastonmuutokseen ja mahdollistaa hyvää, kestävää ja vaikuttavaa arkea kaupunkilaisille. Kestävän kaupungin tavoitteiden saavuttamiseksi Anna-Riitta haluaa kehittää esimerkiksi uudenlaista kokonaiskaavatalousajattelua ja rakentaa vehreämpää kaupunkia edistyksellisillä infrakonsepteilla. Johtajana Anna-Riitta haluaa vahvistaa edistyksellistä ja positiivista yhteisohjautuvaa työkulttuuria. Hänen johtamisessaan valmentava ote ja inhimillisyys ovat keskiössä.

Tulevat koulutukset, vetäjänä Anna-Riitta Kujala

Blogikirjoituksissa