Mikä aiheuttaa kiistoja arvonmääritystilanteissa?
Yrityksen arvonmääritys on olennainen taito, kun edessä on yrityskauppa tai sukupolvenvaihdos. Tällaisissa tapauksissa onnistunut yrityksen arvonmääritys on kriittisen tärkeää, jotta yrityksen arvosta on mahdollisimman selkeä kuva. Mutta miten sitten arvoa määritetään? Ja mitkä tekijät siihen vaikuttavat?
Yrityksen arvonmääritys -koulutuksessa käydään läpi arvonmäärityksen keskeiset käsitteet ja menetelmät sekä soveltamisalueet. Arvonmäärityksen yleisistä soveltamisalueista huomioidaan erityisesti yrityskauppa- sekä sukupolvenvaihdostilanteet. Lisäksi käsitellään arvonmäärityksen erityistilanteita, kuten muun muassa verotukseen liittyviä arvostusseikkoja.
Koulutuksessa käydään läpi mm. seuraavia teemoja:
• Miten yrityksen kokonaisarvo (myös liiketoiminnan tai EV-arvo) eroaa osakkeenomistajille kuuluvasta (myös oman pääoman tai osakekannan) arvosta?
• Mikä on pääomarakenteen (velkaantuneisuuden) merkitys?
• Miksi on tärkeää erottaa yrityskauppatilanteissa arvo itsenäisenä (ns. stand-alone) verrattuna synergiseen arvoon? Mitkä kaikki seikat vaikuttavat yrityskaupan lopulliseen kauppahintaan? Miksi arvo voi olla eri kuin hinta?
• Milloin kannattaa valmistautua sukupolvenvaihdostilanteeseen ja mitä seikkoja tulisi huomioida jo etukäteen?
• Mitkä seikat aiheuttavat kiistoja arvonmääritystilanteissa?
Kenelle koulutus on suunnattu?
Koulutus sopii henkilöille, jotka haluavat vahvistaa arvonmääritykseen liittyvää osaamista. Voit olla esimerkiksi yrityksen omistaja, juristi, talousjohtaja, talouspäällikkö tai controller.
YMMÄRRÄ
arvonmäärityksen keskeiset käsitteet ja menetelmät.
OSAA
soveltaa arvonmääritystä eri tilanteisiin.
SISÄISTÄ
kauppahintaan vaikuttavat tekijät yrityskaupoissa.
TIEDÄ
verotukseen liittyvät arvonmäärityksen erityispiirteet.
Ohjelma
torstai 25.1.
- Arvoon liittyvät käsitteet ja määritelmät
- Arvonmääritysmallit
- Vertailuyhtiöiden kertoimiin perustuvat menetelmät
- Muut arvonmääritystavat
- Arvo itsenäisenä yhtiönä (ns. stand-alone)
- Synergian lähteet ja synerginen arvo
- Huomioitavat asiat yrityskaupan taloudellisissa ehdoissa
- Miten yksilöllinen tilanne tulee huomioida verokysymysten osalta
- Omistamiseen ja varallisuuden hallinnointiin liittyvä suunnittelu parantaa
- Case 1: Yrityskauppatilanne
- Case 2: Verottajan lähestyminen arvonmäärityksessä
- Case 3: Arvostusasiat lunastusmenettelyssä
Kouluttaja

Toimitusjohtaja, Aktia Alexander
Jaakko Niemelä
Jaakko on Corporate Finance -alan ammattilainen 20 vuoden kokemuksella ja toiminut monissa vaativissa tehtävissä. Hän on ollut Aktia Alexanderilla vuodesta 2003, toimien toimitusjohtajana. Aiemmin hän on toiminut johtotehtävissä Mandatumilla, Protoksessa ja Opstockilla. Toimitusjohtajan tehtävien lisäksi Jaakon vastuualueisiin kuuluvat asiakasmyynti, instituutiosijoittajakontaktit ja arvonmäärityksen asiantuntijatehtävät. Hän on myös kirjoittanut useita arvonmääritykseen ja sijoittamiseen liittyviä kirjoja, toiminut säännöllisesti kouluttajana ja luottamustoimissa. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden tohtori Vaasan yliopistosta.

Osakas, Aktia Alexander
Timo Nuutilainen
Timolla on 25 vuoden kokemus Corporate Finance -alalta. Hän aloitti Aktia Alexanderilla vuonna 2008 ja oli aiemmin osakkaana Mandatum & Co Oy:ssä. Timon tehtäviin kuuluu asiakasmyynnin lisäksi asiakasprojektien johtaminen yritys- ja rahoitusjärjestelyissä. Hän on myös toiminut hallitustehtävissä useissa yrityksissä ja omaa koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon kansantaloustieteestä sekä CEFA-analyytikkotutkinnon Hankenilta.

Veroasiantuntija, Aktia Pankki
Topi Keskiväli
Topi toimii Aktia Pankin varainhoidon veroasiantuntijana, jossa hän tarjoaa asiakkaille varainhoidon palveluja ja veroasiantuntijuutta. Tätä ennen Topi työskenteli PwC:llä perheyritysten verotuskysymysten asiantuntijana 2014-2019 sekä Verohallinnossa 2012-2014.
Koulutuksen hinnat
Mikä on hintaryhmäsi – julkinen vai yksityinen? Meidän määritelmän löydät täältä.
SUPER EARLY BIRD
Julkinen sektori: 599 €
Yksityinen sektori: 899 €
Voimassa 24.11.2023 asti.
NORMAALIHINTA
Julkinen sektori: 699 €
Yksityinen sektori: 1199 €
Voimassa 25.1.2023 asti.
Muut ostivat myös
Katso suosituimmat viestintä-kategorian koulutukset
Saat verkkokaupastamme ryhmäalennuksen automaattisesti vähintään 3 hengen ryhmille. Voit myös meilata ryhmatarjous@professio.fi – me autamme oikeasti mielellämme.
Laadukas koulutuskokemus paikasta riippumatta.
Sama kingi sisältö on aina taattu – toteutetaanpa koulutus etänä verkon välityksellä, paikan päällä tai hybridinä.
Toteutustapa on muovattu molempiin opetusmuotoihin soveltuvaksi eikä vuorovaikutuksellisuutta ole unohdettu. Modernisti tehty tekninen toteutus ja kouluttajien ammattitaito takaavat reaaliaikaisen ja interaktiivisen vuorovaikutuksen sekä kouluttajan että osallistujien kesken – koulutuksen toteutusmuodosta riippumatta.
Jäikö jokin mietityttämään koulutuksen toteutukseen liittyen? Klikkaa alta vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin. 👇
USEIN KYSYTTYÄ
Sijainti
Helppo tulla vaikka veneellä ⚓️
Keilaranta 1 Business Park sijaitsee meren rannalla Espoon Keilaniemessä, lähellä Helsingin ydinkeskustaa. Länsimetron pysäkki ja taksiasema ovat kiinteistöä vastapäätä sekä autoille löytyy paljon parkkipaikkoja. Espoolaisille myös purjevene on mahdollinen 😊