Kilpailu osaavista työntekijöistä on kovaa ja moni yritys kohtaa nykyisin suoranaista osaajapulaa. Erityisesti taloudellisesti haastavassa tilanteessa on tärkeää pitää kiinni arvokkaista työntekijöistä ja varmistaa yrityksen liiketoiminnan kehitys myös tulevaisuudessa.
Palkitsemisjärjestelmän verotus ja muuttuva lainsäädäntö -koulutuksessa käydään läpi, miten strategisella ja kokonaisvaltaisella palkitsemisella voidaan sitouttaa työntekijät organisaatioon kustannustehokkaasti. Päivän aikana käydään läpi palkitsemisjärjestelmien suunnittelua, juridisia näkökohtia ja palkitsemisen verotusta sekä listaamattomia yhtiöitä koskevaa henkilöstöantisääntelyä.
Koulutuksessa otetaan haltuun erilaisten omistuksellisten kannustinjärjestelmien yhtiöoikeudelliset ja päätöksentekoprosessiin liittyvät asiat. Verotuksen osalta käydään läpi henkilöstöetujen verotusta sekä osakepohjaisten kannustinjärjestelmien verotusta. Lisäksi päivän aikana otetaan haltuun henkilöstörahastojen ja bonusohjelmien veronäkökohdat.
Sisältörikkaasta koulutuksesta osallistuja saa:
Ymmärryksen toimivan palkitsemisjärjestelmän elementeistä.
Tietoa erilaisista palkitsemisen muodoista.
Taidot ottaa huomioon työoikeudelliset näkökohdat palkitsemisessa.
Tietoa omistuksellisen sitouttamisen juridisista ja verotuksellisista perusperiaatteista.
Ymmärryksen henkilöstöetujen ja bonusten verotuksesta.
Kenelle koulutus sopii?
Koulutus sopii kaikille toimialoille ja organisaatioille, jotka haluavat sitouttaa työntekijöitä tehokkaasti. Voit olla esimerkiksi: omistajayrittäjä , HR-ammattilainen, talousjohtaja/-päällikkö, Controller, lakiasiainhoitaja, veroasiantuntija…
Katso myös muut suositut HR-aiheiset koulutuksemme & tapahtumamme.
OSTA LIPUT
Koulutus järjestetään hybriditoteutuksena. Valitse lipputyyppisi osallistumistavan mukaan.
Saat ryhmäalennuksen vähintään 3 hengen ryhmälle.
YMMÄRRÄ
Mistä toimivan palkitsemisjärjestelmän elementit koostuvat.
OTA
Haltuun erilaiset palkitsemisen muodot.
OSAA
Ottaa huomioon työsoikeudelliset näkökohdat palkitsemisessa.
OPI
Omistuksellisen sitouttamisen juridiset ja verotukselliset perusperiaatteet!
Palkitsemisjärjestelmät työoikeudellisesta näkökulmasta
Palkitsemisen moniosaaja, Alder & Sound Oy
Johanna Kannisto
Johannalla on lähes 20 vuoden kokemus verotuksen sekä liikejuridiikan asiantuntijana ja hän on toiminut useiden kasvu- ja pk-yritysten luotettuna neuvonantajana. Johanna on koulutukseltaan oikeustieteiden sekä kauppatieteiden maisteri ja hän on myös sertifioitu business coach. Hän on lisäksi osakkaana asiantuntijaorganisaatio Alder & Sound Oy:ssä, jossa hänen vastuullaan on henkilöstöjohtaminen, liiketoiminnan kehittäminen ja asiakkuuksien kokonaisvaltainen hoitaminen.
Johannan ammatillinen intohimo on ihmisten motivointi ja sitä kautta merkittävien muutosten saavuttaminen. Hän kokee palkitsemisen suunnittelun ja sen vaikuttavuuden erityisen tärkeänä tavoitteiden saavuttamisessa organisaation eri elinkaaren vaiheissa. Johanna on kouluttanut ja luennoinut palkitsemisesta eri kohderyhmille, jonka lisäksi hän on suunnitellut sekä toteuttanut palkitsemisjärjestelmiä erityisesti start up- ja kasvuyrityksille. Hän tuokin luennoidessaan mahdollisimman paljon käytännön kokemustaan esiin.
Osakepohjaisten kannustimien räätälöinti osakassopimuksen näkökulmasta

Keskeinen sääntely ja palkitsemisen suunnittelun lähtökohdat
Henkilökuntaedut ja bonukset verotuksessa
Henkilöstörahastosta saatavien tulojen verotus
Palkitsemiseen erikoistunut veroasiantuntija, Alder & Sound Oy
Pauliina Karumaa
Pauliina on kokenut veroasiantuntija, jolla on monipuolista osaamista erityisesti kotimaiseen ja kansainväliseen yritysverotukseen ja palkitsemisjärjestelmien verokysymyksiin liittyen. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja työskentelee Senior Associate-roolissa asiantuntijaorganisaatio Alder & Sound Oy:ssä, jossa hän vastaa asiantuntijatöiden lisäksi myös yhtiön palkitsemispalveluiden tarjoamisesta ja kehittämisestä.
Pauliinan kokemuksen mukaan palkitsemisjärjestelmien verotuksen ja työnantajavelvoitteiden kartoittaminen on keskiössä kokonaisvaltaisen palkitsemisen suunnittelussa, niin riskien kartoittamisen, kun työnantajavastuun näkökulmasta. Pauliinan erityisenä kiinnostuksen kohteena on osakepohjaisten kannustinjärjestelmien verotus ja hän palvelee asiakasyrityksiä erityisesti näihin liittyvissä verokysymyksissä. Pauliinalla on monipuolista kokemusta eri veroteemoista kouluttamisesta ja hän pyrkii tuomaan luentoihinsa aina konkreettisia ja ajankohtaisia esimerkkejä.

Saat verkkokaupastamme ryhmäalennuksen automaattisesti vähintään 3 hengen ryhmille. Voit myös meilata ryhmatarjous@professio.fi– me autamme oikeasti mielellämme.
Sama kingi sisältö on aina taattu – toteutetaanpa koulutus etänä verkon välityksellä, paikan päällä tai hybridinä.
Toteutustapa on muovattu molempiin opetusmuotoihin soveltuvaksi eikä vuorovaikutuksellisuutta ole unohdettu. Modernisti tehty tekninen toteutus ja kouluttajien ammattitaito takaavat reaaliaikaisen ja interaktiivisen vuorovaikutuksen sekä kouluttajan että osallistujien kesken – koulutuksen toteutusmuodosta riippumatta.
Jäikö jokin mietityttämään koulutuksen toteutukseen liittyen? Klikkaa alta vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin. 👇
Keilaranta 1 Business Park sijaitsee meren rannalla Espoon Keilaniemessä, lähellä Helsingin ydinkeskustaa. Länsimetron pysäkki ja taksiasema ovat kiinteistöä vastapäätä sekä autoille löytyy paljon parkkipaikkoja. Espoolaisille myös purjevene on mahdollinen 😊