Skip to content

Haastava käytös työyhteisössä – johda ristiriidoista ratkaisuihin

24.3. – 7.4.2022 |  Etäkoulutus

LIPUTOHJELMA

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita arvio

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Haastava käytös työyhteisössä – johda ristiriidoista ratkaisuihin”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Oikealla kohtaamisella ristiriidoista ratkaisuihin.

Tämän päivän tilannetta leimaa monessa organisaatiossa epävarmuus siitä, mitä ihmiset odottavat työtekemisen olosuhteilta pandemia-ajan jälkeen. Etätyö on tullut jäädäkseen ainakin osittain, ja toisaalta moni toivoo nyt takaisin lähitapaamisiin kollegoiden ja esimiehen kanssa. Mikä kaikki on tiimini ihmisten mielessä muuttunut? Mitä odotuksia on kommunikoinnin ja työtapojen suhteen, entä motivaation laita ja stressitaso?

Haastava käytös työyhteisössä – johda ristiriidoista ratkaisuihin -koulutuksessa luodaan esimiehille ja muille ihmisiä työssään ohjaaville työkaluja ja menetelmiä tunnistaa ja tukea erilaisten ihmisten motivaatiota, minä-pystyvyyttä ja oman potentiaalinsa täyttä käyttöön ottamista suorituksen maksimoinniksi ja tavoitteisiin pääsemiseksi. Onnistuminen omassa työssään ja arvostuksen saaminen kollegoiden kesken ja esimiehen taholta lisää ihmisen motivaatiota kehittää työtään ja osaamistaan, sekä sitouttaa henkilökohtaisiin ja yhteisiin tavoitteisiin ja missioon.

Tässä koulutuksessa kehität osaamistasi ja konkreettisia keinojasi johtaa eri tyylisiä ihmisiä käytännön työelämässä. Oivallat, kuinka tärkeää on ymmärtää ihmisten erilaisuutta ja miten saada alaiset toimimaan omista vahvuuksistaan käsin koko yrityksen tuloksellisuutta edistäen. Saat vahvat vuorovaikutustaidot ja keinot palautteen antamiseen. Opit valmentavaan esimiestyöhön, jossa sparraat alaisia eteenpäin, raivaat esteitä ja mahdollistat onnistumiset.

Opit tunnistamaan myös stressikäyttäytymisen, jolloin ihmisen vahvuuksista saattaa tulla jopa heikkouksia. Saat tietoa, miten puutut stressikäyttäytymiseen ja millä keinoin voit auttaa alaisesi takaisin positiiviseksi ja kyvykkääksi. Saat puheen tasolla olevia konkreettisia esimerkkejä siitä, miten keskustelet erilaisten ihmisten kanssa stressikäyttäytymisestä, miten annat myös jämäkkää palautetta myönteisellä tavalla.

Kenelle koulutus soveltuu?

Koulutus on suunnattu esimies- ja päällikkötasolle, sekä asiantuntijoille, joiden työhön liittyy ihmisten ohjaamista.

999 1 149 

OSTA LIPUT 

   

Paras hinta voimassa. Saat ryhmäalennuksen vähintään 3 hengen ryhmälle. Lippu sisältää:

 

✓ Tallenne ja digitaaliset luentomateriaalit
✓ Interaktiivinen verkkokoulutusalusta
✓ Virtuaaliin soveltuvat harjoitukset
✓ Online-tuki koulutuksen ajan

Hintaan lisätään laskutuslisä 8 € ja ALV (24%). Maksuttomista tapahtumista ei peritä laskutuslisää.

RATKAISE

Haastavat esimiestilanteet nopeammin ja selkeämmin.

SIEDÄ

Paremmin erilaisten vuorovaikutus- ja johtamistilanteiden aiheuttamaa painetta.

SAA

Ote omasta joukostasi ja alat johtaa sitä positiivisesti ja napakasti.

ONNISTU

Omien tavoitteidesi saavuttamisessa ja saat motivoituneen, aikaansaavan henkilöstön.

Ohjelma

torstai 24.3.

  • 8.30
  • Sisäänkirjautuminen
  • 9.00
  • Harjoitus
  • Itsensa johtaminen osana johtamista
  • Omien vahvuuksien kautta esimiesrooliin
  • Itsensä johtamisen 7 kulmakiveä
  • Mitä alaiset arvostavat ja mitä he tarvitsevat esimieheltä
  • Harjoitus: Hiostajat ja johtamisen kulmakivet – tietoisuuden kautta vapaampaan valintaan
  • 10.30
  • Kahvitauko
  • 10.45
  • Itsetuntemus ja kommunikaatio: "Puhutko persoonallisuutta?"
  • Erilaiset persoonallisuustyypit ja heidän tapansa luoda yhteyttä muihin ja olla vuorovaikutuksessa, työskennellä, motivoitua työhönsä ja tehdä päätöksiä.
  • Miten kommunikoit niin, että minimoit väärinkäsityksen mahdollisuuden?
  • Persoonallisuuden rakenteen vaikutus odotuksiimme muita kohtaan.
  • Ryhmäkeskustelu: Mitä odotan muilta ja miten osaan siitä puhua?
  • 12.00
  • Lounas
  • 13.00
  • Motivaatio ei ole helppo asia - vai onko?
  • Tutkimukset kertovat työelämän merkityksen muutoksesta
  • Mikä on tärkeintä työssä?
  • Parikeskustelu: Mitä esimiehen on hyvä tietää alaistensa suhtautumisesta työhön?
  • Algoritminen ja heuristinen työn tekemisen tapa
  • 14.30
  • Kahvitauko
  • 14.45
  • Harjoitus
  • Motivoiminen ja työtehtäviin sitoutuminen
  • Miten esimiehenä tunnistan, mikä ihmistä motivoi?
  • Motivaation ja sitoutumisen rakennuspalikat
  • Miten ohjaan tiimini ihmisiä ottamaan vastuuta omasta motivaatiostaan?
  • Harjoitus: Motivoimisen ja siihen vastuuttamisen keinoja
  • 15.30
  • Yhteenveto päivästä
  • 16.00
  • Ensimmäinen koulutuspäivä päättyy

torstai 7.4.

  • 8.30
  • Ilmoittautuminen ja aamukahvi
  • 9.00
  • Motivaatiota ohjaavat psykologiset tarpeet
  • Neljä johtamistyyliä ja niiden merkitys motivaation johtamisessa
  • Minkä johtamistyylin käyttö on minulle luotaisinta ja mikä johtamistyyli motivoi itseäni parhaaseen suoritukseen?
  • Erilaisuus psykologisten tarpeiden kautta katsottuna – tyydytämme ne joko positiivisesti, tai negatiivisesti
  • Ryhmäkeskustelu: Miten mukautan toimintaani tietoisuuden myötä?
  • 10.30
  • Kahvitauko
  • 10.45
  • Harjoitus
  • Vastuun ottaminen omasta motivaatiostaan
  • Motivaattorit McClellandin mukaan: liittyminen, valta ja saavuttaminen
  • Keskustelu: Miten ohjaan ihmistä ottamaan itse vastuuta motivaatiostaan?
  • Harjoitus: Ideoidaan oivalluttavia kysymyksiä voimakkaan motivaation ja sitoutumisen vahvistamiseen
  • 12.00
  • Lounastauko
  • 13.00
  • Draaman ilmentyminen työpaikalla
  • Draama – miten ja milloin sitä ilmenee?
  • Draama on usein piilokommunikaatiota
  • Vaihtoehdot draama-käyttäytymiselle
  • Ryhmäkeskustelu: Tunnistammeko draaman omassa työyhteisössämme ja miten voimme ohjata ihmisiä tietoiseen vaihtoehtoiseen käyttäytymiseen?
  • 14.30
  • Kahvitauko
  • 14.45
  • Harjoitus
  • Distressikäyttäytymisen tunnistaminen ja sen rakentava purkaminen
  • Negatiivinen stressi muodostaa kompetenssiseinän – mitä tämä tarkoittaa?
  • Hyväntahoisen työyhteisön tunnusmerkit ja merkitys
  • Minkälainen työskentely-ympäristö tukee ihmisten kehitystä ja motivaatiota?
  • Harjoitus: Tunnistetaan ja puretaan stressikäyttäytymistä rakentavasti
  • 15.30
  • Yhteenveto koulutuksesta
  • 16.00
  • Koulutus päättyy

Kouluttaja

KM, erityisopettaja ja ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja valmentaja

Kaisa Vuorinen

Kaisa on tohtoritutkija Helsingin yliopistossa, hän väittelee keväällä 2021 positiivisesta psykologiasta ja tarkemmin luonteenvahvuuksista. Hän on  KM, erityisopettaja ja ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja valmentaja. Vuorinen on tutkinut Helsingin yliopistossa positiivista psykologiaa, kasvatusta, myötätuntoa ja onnellisuutta. Hän on luennoinut aiheesta 17 maassa jopa yli 15.000 ihmiselle.

Kaisa oon valittu vuonna 2017 Espoon positiivisimmaksi. Hän kouluttanut Suomessa hyvin laajasti kaiken ikäisiä, kouluissa, organisaatioissa ja hän onkin erittäin kysytty luennoitsija. Kaisan erityisosaamisalueita ovat vahvuuksien bongaaminen, työelämän kehittäminen myötätuntoisemmaksi ja palautekulttuurin virkistäminen.

KM, erityisopettaja ja ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja valmentaja

Kaisa Vuorinen

Kaisa on tohtoritutkija Helsingin yliopistossa, hän väittelee keväällä 2021 positiivisesta psykologiasta ja tarkemmin luonteenvahvuuksista. Hän on  KM, erityisopettaja ja ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja valmentaja. Vuorinen on tutkinut Helsingin yliopistossa positiivista psykologiaa, kasvatusta, myötätuntoa ja onnellisuutta. Hän on luennoinut aiheesta 17 maassa jopa yli 15.000 ihmiselle.

Kaisa oon valittu vuonna 2017 Espoon positiivisimmaksi. Hän kouluttanut Suomessa hyvin laajasti kaiken ikäisiä, kouluissa, organisaatioissa ja hän onkin erittäin kysytty luennoitsija. Kaisan erityisosaamisalueita ovat vahvuuksien bongaaminen, työelämän kehittäminen myötätuntoisemmaksi ja palautekulttuurin virkistäminen.

Älä usko pelkkiä myyntipuheita.

Tässä asiakaspalautteitamme!


Trustmary Reviews

Koulutuksen hinnat

SUPER EARLY BIRD

Julkinen sektori: 999 €
Yksityinen sektori: 1149 €

Voimassa 21.1.2022 asti.

OSTA LIPUT

EARLY BIRD

Julkinen sektori: 1049 €
Yksityinen sektori: 1199 €

Voimassa 18.2.2022 asti.

OSTA LIPUT

NORMAALIHINTA

Julkinen sektori: 1099 €
Yksityinen sektori: 1249 €

Voimassa 24.3.2022 asti.

OSTA LIPUT

Mikä on hintaryhmäsi – julkinen vai yksityinen? Meidän määritelmän löydät täältä.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Saat verkkokaupastamme ryhmäalennuksen automaattisesti vähintään 3 hengen ryhmille. Voit myös meilata ryhmatarjous@professio.fi – me autamme oikeasti mielellämme.

OSTA LIPUT

Tehokas ja interaktiivinen etäkoulutus

Jäikö jokin asia mietityttämään? Täältä löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin etäkoulutuksiin liittyen!

Erona vain välimatka.

Meillä kouluttaudut käytännönläheisesti myös etänä. Toteutustapaa ollaan muovattu virtuaaliseen opetukseen soveltuvaksi eikä vuorovaikutuksellisuutta olla unohdettu. Etäkouluttautumalla säästät matka- ja majoituskuluissa, muttet koulutuksen laadukkaasta sisällöstä. Kaiken kukkuraksi useimmista etäkoulutuksista on saatavilla tallenne. Kätevää, eikö?

Valitse koulutuspaikka vapaasti – suorita koulutus vaivattomasti paikasta riippumatta – tutun työpisteen äärellä tai sohvan nurkassa lempivilttiin kääriytyneenä.

Sama laadukas sisältö & harjoitukset  – sisältö on prikulleen sama kuin lähiopetuksessa, erona on vain välimatka – käytännön harjoitukset, ryhmätyöt ja workshopit on muovattu virtuaaliseen opetukseen soveltuvaksi.

Säästä aikaa – ei ruuhkassa istumista tai yön yli matkustamista toiselle paikkakunnalle. Säästät siis ajankäytössäsi sekä matka- ja majoituskuluissa, myös luontokin (ja työnantaja) kiittää.

Et ole yksin – asiakaspalvelumme ja kouluttajamme ovat tukenasi koko koulutuksen ajan, valmiina auttamaan, jos jokin huolestuttaa tai tarvitset teknistä tukea. Saat selkeät ohjeet helppokäyttöoisen alustan käyttöön hyvissä ajoin – ainoa mitä tarvitset on toimiva internetyhteys ja tietokone.

Verkostoidu virtuaalisesti  – alustalla on mahdollista chattailla ja nostaa virtuaalikättä. Lisäksi kouluttaja voi luoda pienryhmiä, kyselyitä ja äänestyksiä tarpeen mukaan.

Palaa takaisin tallenteen kautta  saat etäkoulutuksesta mukaasi tallenteen sekä digitaaliset luentomateriaalit, jotta pystyt palaamaan takaisin ja kertaamaan koulutuksen antia.

Miten etäkoulutus suoritetaan? Koulutus toteutetaan helppokäyttöisellä Zoom-palvelulla, joka on suunniteltu interaktiiviseen etäkoulutukseen. Zoom mahdollistaa etäkoulutuksien vahvan vuorovaikutuksen mm. virtuaalisella kädennostolla, chatilla, yhteisellä valkotaululla, pienryhmiin jakamisella, äänestyksillä ja kyselyillä. Kouluttaja käyttää Zoomin ominaisuuksia tarpeen mukaan.

Millä selaimella etäkoulutukset toimivat? Zoom toimii Chrome-selaimella, mutta siitä on myös saatavilla sovellus. Suosittelemme työpöytäsovelluksen lataamista, jotta Zoomin kaikki vuorovaikutukselliset ominaisuudet ovat käytössäsi. Lisäksi sovelluksen kautta osallistut vaivattomasti vain syöttämällä oman nimesi. Mikäli kuitenkin osallistut selaimella, sinun tulee ensin luoda käyttäjätunnus. Jos sinulle ei ole Chrome-selainta tietokoneellasi, se kannattaa ladata hyvissä ajoin ennen koulutuksen alkua.

Mitä muuta minun pitää huomioida teknisten asioiden suhteen? Tarvitset hyvän, mielellään kiinteän nettiyhteyden tietokoneeseesi. Jotta kokemus on mahdollisimman vuorovaikuitteinen, tarvitset webkameran ja mikrofonin. Kannettavissa tietokoneissa mikrofoni ja webkamera ovat perusominaisuuksia.

Voiko etäkoulutuksen suorittaa osissa? Etäkoulutuksissa on aikataulu, mutta suurimmassa osassa etäkoulutuksista on myös kätevä tallennemahdollisuus, jonka kautta pääset kertaamaan päivien antia juuri silloin kuin sinulle sopii kahden viikon ajan.

Keneen voin olla yhteydessä ongelmatilanteissa? Autamme mielellämme kaikissa haasteissa, joten laita joko Zoomin chatin kautta viestiä tai meilaa meille osoitteeseen customerservice@professio.fi